Last.fm haluaa sinut perustamaan bändin

Last.fm on käynnistänyt "Now Form a Band" -kampanjan, jonka tarkoitus on innostaa ihmisiä tekemään parempaa musiikkia. Kampanja-manifesti löytyy sitä varten perustetusta blogista.

Lyhyesti ideana on nykyisten nettityökalujen avulla tuoda uutta hienoa musiikkia esiin pienellä panostuksella. Hienoa, että edes joku näistä uusista sivustoista ottaa ohjia omiin käsiinsä eikä vain jää tuleen makaamaan ja seuraamaan vierestä, kun kävijät tuottavat "sisältöä".

Kieltämättä nykyään tuo bändin perustaminen on helpompaa ja jopa omien tuotosten esiin tuominen on mahdollista ilman megabudjetteja. Tähän rakoon myös Last.fm haluaa ihmisiä ohjata. Toki sivustolla on omakin lehmä ojassa, mutta kenellä nyt ei olisi omia intressejä tällaisissa kuvioissa. Pienentä asennemuutosta on havaittavissa myös yleisesti. Ehkä jonain päivänä vanhentuneet rakenteet alkavat oikeasti murtua.

Radioheadin uusi albumi myynnissä bändin kotisivuilla

Tällä hetkellä ilman levytyssopimusta oleva brittiyhtye Radiohead on pannut kotisivuilleen myyntiin uuden albuminsa In Rainbows. Levyä ei siis pysty tilaamaan mistään muualta kuin kyseisiltä sivuilta. Digimuodossa olevan levyn hinnan saa ostaja päättää itse. Lisäksi sivuilta on mahdollista tilata myös paketin, joka sisältää levyn CD-version, kaksi vinyyliä, kuvia, bonus-CD:n jossa on lisää uutta materiaalia ja muuta sälää. Paketin hinta on 40 puntaa (n. 57 euroa).

Digiversion voi ladata itselleen alkaen lokakuun 10. päivä, tilauksen voi toki tehdä jo nyt. Saa nähdä miten Radioheadin menetelmä toimii. Aika hyvin keskimäärin ovat onnistuneet nämä "ilmaiset" julkistukset ja mediahuomiota ne ainakin saavat osakseen melkoisesti. Henkilökohtaisesti olen kyllä hyvin pitkälti tällaisten julkaisumetodien kannalla. Perinteisten kanavien kyseenalaistaminen aika-ajoin on vain hyväksi.

Pitääkö bändiä brändätä

Onpa taas aika mennyt nopeasti ja jäänyt tännekin kirjoittelematta. Kerrankin tuli vietettyä lomaa ilmeisesti kunnolla.

Noise.fi:n foorumissa käytiin pientä vääntö tuosta otsikon kuvaamasta aiheesta. Postataanpa oma mielipiteeni asiasta myös tänne.

Aiheena siis bändin ja brändi. Brändi nähdään käytännössä aina pahana asiana, jos se liitetään bändin yhteyteen. Asiahan ei tietenkään näin ole. Bändi on automaattisesti brändi, joten ei se voi olla automaattisesti negatiivinen asia. Brändin ideahan on vain jollain lailla identifioida tietty tuote/tuotos jonkun tietyn valmistajan tekemäksi. En ole kyllä koskaan vielä törmännyt yhteenkään bändiin, joka esimerkiksi saatekirjeessään olisi kertonut olevan hajuton, mauton, oikeastaan näkymätönkin ja lisäksi heidät pystyy sotkemaan erittäin helposti muihin. Aina bändit väittävät olevansa omaperäisiä eikä heitä voi oikein verrata mihinkään.

Ts. bändit ovat jo aktiivisesti brändäämässä itseään johonkin omaan lokeroon. Minkä takia sitten samaan aikaan tuo brändääminen on kamala kirosana. Sehän on kuitenkin loppupeleissä se mitä kaikki haluavat.

Brändin rakentaminen ei tarkoita sitä, että bändi liikkuu jatkuvasti kaikkien trendien perässä metsästäen sitä suurinta rahapottia. Brändääminen on oikeastaan täysin päinvastaista toimintaa. Toki bändi voi brändätä itsensä jatkuvasti trendien perässä hiihtäjäksi, mutta en usko koskaan näkeväni sellaisen bändin saatetekstiä. Bändi voi toki oikeasti toimia niin, että se seurailee trendejä, mutta ei kukaan siitä brändiä itselleen yritä rakentaa. Kyllä ne miljoonat amerikkalaiset metalcore-bändit ovat kaikki omasta mielestään maailman kovimpia bändejä ikinä ja täysin uniikkeja.

Väitän että, jos bändi ei itseään oikeasti brändää johonkin todelliseen, se luokitellaan auttamatta nimenomaan perässähiihtäjäksi ja kopioksi. Brändääminen on mielestäni ts. ainut vaihtoehto nostaa se oma hengentuotos muittenkin tietoisuuteen. Brändääminen tässä muodossa tarkoittaa siis sitä, että bändi on tietoinen siitä mitä se tekee. Jos vain vähän rämpyttelet jotain nauhalle ja väität sen sitten olevan maailman tärkein taideteos, ei kukaan sinua tule uskomaan. Jos taas osaat kertoa syitä miksi ja miten teos on syntynyt, niin tarina on paljon kiinnostavampi.

Taas tuli lörpöteltyä aika tyhjänpäiväistä juttua, mutta eikös sitä varten blogit ole olemassa :)

Vedetään yhteen kuitenkin jotain. Brändääminen on mielestäni bändin elinehto, ilman sitä hukut siihen harmaaseen massaan. Brändääminen ei ole trendien perässä hiihtämistä, vaan omien tavoitteiden, mielipiteiden, periaatteiden ja mielihalujen selvittämistä. Brändillä ei alkuun ainakaan myydä yhtään levyä automaattisesti, vaan sen tarkoitus on määritellä jonkinlaiset perusmääreet mitä kuulija voi odottaa.

Uusi kotimainen albumi Creative Commons -llisenssillä

Pohjois-Suomesta kotoisin oleva Out of Tune on julkaissut debyyttialbuminsa Discontent Producers Creative Commons -lisenssin alla. Toisin sanoen levy on vapaasti levitettävissä epäkaupallisiin tarkoituksiin. Levy on luonnollisesti kokonaisuudessa ladattavissa myös bändin kotisivuilta.

Bändin on mukana myös Creative Class War -taidekollektiivissa. Kollektiivi kertoo itsestään kotisivuillaan mm. seuraavaa: "Luovalla luokalla tarkoitetaan yleensä informaation sekatyöläisiä, jotka käyttävät sisäsyntyistä innovatiivisuuttaan ja luovuuttaan lisäarvon luomiseen kapitalisteille. Luovuus ja innovatiivisuus ovat hypesanoja, joilla tarkoitetaan kaupallistettavissa olevien ideoiden ja ajatusten, "sisältöjen" luomista. Vaikka luova luokka pääseekin elämään ilman suurta fyysistä raatamista, se joutuu kärsimään ympärivuorokautisesta pakonomaisesta näennäis-luovuudestaan kovan hinnan. Jokainen loikoillessa saatu sininen ajatus ja ideanpoikainen tulee analysoida liiketaloudelliselta kannalta ja lopulta uhrata yritysmaailman ja kansallisen kilpailukyvyn alttarille."

Pikkuhiljaa alkaa siis pienet toimijat etunenässä hyödyntää CC-lisenssiä. Muutenkin homma tuntuu paisuvan koko ajan. Yhä useammin törmää tuohon Creative Commons -tekstiin erinäisissä paikoissa. Selkeä vastarintaliike on siis näkyvissä. Mielenkiinnolla odottelen tekijänoikeusjärjestöjen reaktioita. Toisaalta tunnetusti jähmeät ja hitaat järjestöt eivät muutamaan vuoteen varmasti ehdi muuta kuin kritisoida vanhoihin hyviin perinteisiin vedoten.

Voiko netistä muka saada laillisesti ilmaista musiikkia?

En tuota itsekään oikein meinannut uskoa, mutta ovelan porsaanreiän ovat norjalaiset, Ezmon toimitusjohtaja Petter Karal kärkenä, keksineet. Ezmo on siis uusi firma, joka on napannut tekijänoikeuslaista "kavereille saa levittää laillisesti" -kohdan ja tehnyt palvelun, jonne ihmiset voivat ladata omia biisejään ja määritellyt 10 kaveria voivat sitten kuunnella niitä. Nerokas ajatus, eipä olisi itsellä tullut mieleen.

Palvelu on auennut vasta pari viikkoa sitten ja rekisteröityneitä on n. 3,000 ja biisejä ladattuna n. 600,000, joten alkutekijöissä oikeastaan olla vielä, mutta ajatuksen tasolla tuo on kyllä kiehtova. Olen kyllä melko yllättynyt, jos Ezmosta itsessään tulee joskus iso nimi. Idea on kuitenkin niin yksinkertainen, että jollekin MySpacen kaltaiselle sivustolle Ezmon ostaminen (tai itse saman kehittäminen) voisi olla todellinen killer application.

"Porsaanreiän" käyttäminen ei siis luonnollisesti tarkoita sitä, että kaikki maailman musiikki olisi käyttäjän saatavilla ilmaiseksi. Toisaalta 10 kaverilla voi helposti olla jo 10,000 biisiä, joten aika iso setti on kasassa. Kun tuohon järjestelmään jossain vaiheessa yhdistetään kauppapaikat, josta voi ostaa biisejä tai vaikka jonkinlainen "kun nimiä on tarpeeksi listassa ostamme tämän albumin, yhden biisin hinnalla" -tyylinen ratkaisu, niin rahaakin alkaa liikkua.

Jäämme odottamaan mitä norjalaiset palveluunsa kehittävät jatkossa.

Widescreen Mode jyrää jo omakustantajana

On oikeasti ilo huomata välillä miten jotkut artistit ottavat ohjat omiin käsiinsä ja tekevät oikeasti töitä päästäkseen eteenpäin (viitaten tuohon edelliseen postaukseeni). Jonkin aikaa kotimaisista artisteista on pinnan alla kuplinut riihimäkeläinen Widescreen Mode. Bändi on kerännyt demoillaan viime vuosina useita kuukauden bändi -titteleitä (vaikka toisaalta Noise.fi dumasi kyllä yhden levyn täysin, josta bändi vetikin ammattitaidottamasti hiukan ns. hernettä nenään).

Lisäksi bändi on lähdenyt aktiiviseen maailmanvalloitukseen Internetin kautta. Bändi on MySpacen kautta kerännyt jo yli 60,000 kaveria, street teamiin on rekrytty maailmanlaajuisesti jo yli 1,000 jäsentä, bändin newsletter lähtee jo yli 5,000 ihmiselle. Melko vaikuttavia lukuja ottaen huomioon, että bändi julkaisi vastikään ensimmäisen virallisen sinkkunsa ja senkin omakustanteena. Pohjatyö on toisin sanoen tehty kohtuullisen hyvin ja tulevan albumin markkinoinnissa voidaan tuota pohjaa sitten käyttää hyväksi.

Itsestään tuollaisia määriä ei street teameihin, sähköpostilistoilla tai MySpaceen kerätä. Se vaatii melkoisesti rannetyötä (joksi tuota itse kutsun). Nettiä joutuu toisin sanoen selailemaan todella paljon ja erilaisia pieniä asioita säätämään kohdalleen. Widescreen Mode on kuitenkin tämän työn hoitanut mallikkaasti, eikä loppujen lopuksi ole niinkään yllättävää, että Lupo Entertainmentin Steve Corbin on napannut bändin siipiensä suojaan Amerikan valloitusta silmälläpitäen. Corbin on aikaisemmin ollut mm. Warner/Elektra/Atlanticin varapresidentti, joten ihan turhasta kaverista ei ole kyse. Melko vakuuttava suoritus pieneltä suomalaiselta demobändiltä.

DIY-henki on siis edelleen vahva ase musiikkimarkkinoilla. Levy-yhtiöillä on muutakin tekemistä kuin paapoa aloittelevia bändejä, jotka eivät ymmärrä edes perusasioita, kuten sitä mikä on levy-yhtiön rooli. Jokainen on kuitenkin loppupeleissä vastuussa vain omasta urastaan, joten unohtakaa se "odotellaan, että meidät löydetään"-mentaliteetti. Sillä ei pääse yhtään mihinkään.

Guerilla radio, turn that shit up

Näin hoki jo Rage Against the Machine aikanaan The Battle of Los Angeles -levyllään. Tulipa tuokin mieleen lukiessani Bob Bakerin Guerilla Music Marketing Handbookia. Ihan mielenkiintoinen kirja, vaikka täytyy myöntää, että hiukan petyinkin sisältöön. Liian paljon materiaalista oli aika itsestään selvää peruskamaa - ainakin itselleni. Jokaisen omaa uraansa suunnittelevan artistin tai oikeastaan kenen tahansa muunkin, joka suunnittelee valtaavansa maailmaa, tulisi tutustua vastaaviin kirjoihin syvällisemmin. Silloin jää helposti ne typerimmät väärät oletukset tekemättä.

Guerilla Music Marketing Handbookin ehkä oleellisin sisältö voidaan kuitenkin tiivistää hyvin lyhyeen - tutki, tutustu, suunnittele, toteuta ja älä luovuta. Liian usein bändit jäävät odottelemaan, että jotain tapahtuisi. Se ei vain ole yksinkertaisesti järkevää. Bobilla on yksi erittäin hyvä neuvo - tee joka päivä edes jotain uraasi edistävää. Sen ei tarvitse olla välttämättä mitään muuta kuin etsiä netistä yksi uusi sivusto, joka voisi ehkä arvostella demosi, kunhan teet edes jostain. Puolessa vuodessa oletkin sitten jo tehnyt melkein pari sataa pientä asiaa. Pitää vaan muistaa tallettaa tutkimustulokset jonnekin.

Ei tässä postauksessa mitään sen syvällisempää järkeä taaskaan ollut, mutta sen lähinnä haluaisinkin tuoda esille, että tehkää oikeasti jotain sen musiikkiuran saavuttamiseksi, jos sitä kerran haluatte. Liian usein tässä "median edustajana" törmää sellaisiin paketteihin, että meinaa alkaa oikeasti vituttaa muiden typeryydet. Onneksi maailmassa on sentään muutamia tapauksia, jotka oikeasti pyrkivät määrätietoisesti tavoitteisiinsa (huom! tavoitteita on siis asetettu) ja kummasti se vaan pienistä palasista alkaa kasvaa isompia virtoja.