Noise.fi on avannut blogin ja jatkan näitä tarinointeja siellä. Tämä alkoi muutenkin kuolla käsiin, joten jatketaan vähän aktiivisemman domainin alla. Noisen blogissa on kirjoittajina muitakin toimittajia, joten ihan samanlaista ei luonnollisesti ole tarjolla. Lisäksi sisältö tulee painottumaan enemmän Noisen sisältöön liittyviin postauksiin.
OKej, vähän on jo vanha uutinen tämä, mutta sopiva kolo tälle, kun tuon The Groundin kaatumisesta kerroin myös juuri. Eli yksi lähtee ja toinen tulee tilalle. Eli Meteli.net on avaamassa digikaupan (ja nimenomaan DRM-vapaata sellaista) loppuvuodesta. alvelu rakentuu eurooppalaisen 24/7 Entertainment -yhtiön jakelualustalle. Tuleva musiikkivalikoima kattaa yli 1,7 miljoonaa kappaletta ja toista sataa tuhatta levyä. Levy-yhtiöistä mukana ovat EMI, Playground Music, Edel, The Orchard, IODA sekä useimpien pienien suomalaisten levy-yhtiöiden katalogit. Myös muiden levy-yhtiöiden kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja.
Meteli.net juhlistaa avattavaa Meteli.net Downloads -downloadkauppaa järjestämällä Downloads Festin yhdessä Tavastia-klubin kanssa perjantaina 28. marraskuuta. Illan tahdit määrää Apulanta, jonka albumit löytyvät monen muun pienlevy-yhtiöllä olevan artistin tavoin kaupasta. Bändin julkaistua uuden albumin ovat fanit olleet innokkaasti liikkeellä, joten tällä hetkellä tapahtuma on loppuunmyyty.
Saa nähdä miten Metelin kauppa lähtee liikkeelle. Ainakaan näin ennakkoon luvassa ei ole kyllä oikein mitään uutta, joten kilpailu muitten kauppojen kanssa tulee olemaan varmasti kivuliasta. Toisaalta on Metelillä sentään tasainen kävijävirta (200 000 kävijää kuukaudessa) ja linkitysmahdollisuus keikkoihin ja levytietoihin, joten ihan tyhjästä ei tarvitse liikkeelle lähteä. Perinteinen kappalekauppa ainakin meikäläisestä vain tuntuu tällä hetkellä olevan aika kuolevaa bisnestä. Parempaa onnea matkaan kuitenkin Metelillekin.
Eipä ollut The Ground -musiikkipalvelun elinkaari kovin pitkä. Palvelun perustaja Antti Peisa kertoi Roklintu-blogin yhden kysymyksen haastattelussa, että lopettamisessa on kyse ihan puhtaasti taloudellisista syistä, ts. tavaraa ei mennyt riittävästi kaupaksi. Tällä hetkellä sivut ovat edelleen auki, mutta toiminta ajetaan alas vuoden loppuun mennessä.
Harmillista sinänsä, koska tuolla isojen toimijoiden ulkopuolella olevista palveluista syntyy yleensä ne kaikista mielenkiintoisimmat ideat. The Groundissakin näin kyllä potentiaalia, koska siinä oli käytetty sentään Internetiä oikeasti järkevällä tavalla hyväksi. Jo ennakkoon ongelmana toki olikin se, että jos kävijöitä ei tule tarpeeksi, niin homma ei vain lähde rullaamaan kunnolla. Näin ilmeisesti siis myös kävi. Ikävä uutinen, mutta eiköhän Levyviraston pojat jotain uutta keksi vielä tulevaisuuttakin silmällä pitäen.
Onpa vierähtänyt taas aikaa edellisestä postauksesta. Tässä kuitenkin yksi lisää. Tämä on itseasiassa alunperin Piraattipuolueen blogiin kirjoitettu juttu. Piraattipuolue julkaisee vieraskirjoituksia noin kerran viikossa. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään kytköksiä puolueeseen enkä edes kaikkia heidän ajamiaan asioita suoraan edes kannata (tai no oikeastaan tuo "Epäkaupallisen kopioinnin täydellinen vapauttaminen" on se missä en ole oikeastaan yhtään samaa mieltä). Tämäkin postaus on oikeastaan ristiriidassa Piraattipuolueen mission kanssa. Keskustelua kuitenkin pitää olla, joten tälläkin kannanotolla voi olla jotain merkitystä.
Melkein ilmaista musiikkia
Kaikki ovat varmasti huomanneet, että viimeiset vuodet musiikkiteollisuudessa ovat olleet todella ”kivuliaita”. Teollisuus itse syyttää oikeastaan kaikesta Internetiä, vastapuoli huutaa aina täysin vastakkaista viestiä. Eiköhän se totuus ole jälleen perinteisesti siellä jossain välimaastossa. Oli syynä sitten mikä tahansa, niin fakta on kuitenkin se, että musiikkiteollisuus on auttamatta jäänyt kehityksen jalkoihin. Uusia bisnesmalleja ei kehitetä, vaikka tarvetta selkeästi on. Klassista vanhasta kiinnipitämistä siis havaittavissa ja tuo on historian aikana johtanut käytännössä 100%:een tuhoon.
Aivan viime aikoina on oikeasti alkanut kuitenkin näkyä mielenkiintoista kehitystä. Nokian astellessa Internet-yhtiöksi on sen yhdeksi kivijalaksi suunniteltu musiikkia, ja se kiinnostava seikka tässä kivijalassa on se, että Nokia pyrkii siihen, että musiikki ainakin tuntuu käyttäjälle ilmaiselta. Mediafuturisti Gerd Leonhardin ”Music like Water”-mallia siis lähestytään vahvasti Nokian visiossa. Tottakai Nokialla on oma lehmä ojassa ja rahaakin pitää tulla, mutta Nokian ydinbisneshän on kuitenkin puhelimet ja niitä yhä uudelleen myymällä pyritään saamaan rahat välillisesti musiikin kautta. Nokia on antanut palvelulleen nimeksi ”Comes with Music”.
Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että ostamalla ”nokialaisen”, jossa tuo palvelu on mukana pääsee lataamaan Nokia Music Storesta vapaasti kaikkea sen sisältöä vuoden ajan ja lataamansa musiikin saa pitää myös tilauksen umpeuduttua. Mutta entäs se hinta? Ensimmäinen malli, jossa tuo ”Comes with Music” tulee olemaan, on Nokia 5310, joka Briteissä maksaa nykyään ilman ”Comes with Musicia” n. 100£. Kun tuo palvelu julkaistaan saa tuota samaa mallia hintaan 130£ ja silloin siis saa vapaasti latailla musiikkia. Eli kuukausihinnaksi tulee tuollaiset 2,5£/kk (vähän reilut 3 euroa). Kuulostaako houkuttelevalta?
Toki tuolla on huonojakin puolia, kuten jonkinlaisia DRM-rajoituksia, mutta visio on kuitenkin oikean suuntainen (ja tuota kuuluisaa haudattua koiraa yritän myös löytää tästä tarjouksesta, mutta ainakaan vielä en ole siihen törmännyt). Ja Nokian lihaksilla tuo voidaan oikeasti jopa saada toimimaan. Jos kuitenkin unohdetaan Nokia tästä visiosta ja katsotaan maailmaa hieman korkeammalta. Samanlainen malli voitaisi toteuttaa hyvinkin maailmanlaajuisesti Leonhardin mallia mukaillen. Ihmiset maksavat kuukausimaksun ja sen jälkeen kaikki on ”ilmaista” tai ainakin se tuntuu siltä. Tottakai pitää olla joku organisaatio, joka kerää nuo maksut, mutta systeemistä olisi helppo tehdä hyvin yksinkertainen ja läpinäkyvä, kun rahavirtoja olisi vähemmän.
Henkilökohtaisesti olisin hyvinkin valmis maksamaan 10 euroa kuukaudessa tuollaisesta ”oikeudesta”. Jos lasketaan pelkkiä Suomen lukuja niin maksajia voisi olla teoriassa ehkä maksimissaan 2 miljoonaa (aivan kuten televisiolupiakin). Tuolla määrällä vuositulot digitaalisesta vapaasta musiikista nousevat jo 240 miljoonaan euroon. Teosto jakoi viime vuonna vähän reilut 54 miljoonaa euroa oikeudenomistajille, joten tuo 240 miljoonaa on aika iso summa, josta kiva palanen lohkaistaan varmasti myös Teostolle ja muille vastaaville organisaatioille. Ja luonnollisesti tuo on siis pelkästä ilmaisen tuntuisesta digimusiikista. Tottakai maailmassa olisi silti olemassa monenlaisia fyysisiä tuotteita, joilla rahavirtoja pystytään lisäämään.
Levy-yhtiöt maalailevat nykyään edelleen uhkakuvia maailmanlaajuisesta ”pahan akselista”, johon kuuluvat kaikki maailman nettilataajat. Itse ainakin luotan kuitenkin hieman enemmän ihmisten oikeudenmukaisuuden tajuun. Jos oikeasti on helposti saatavilla laillinen kanava, joka tarjoaa oikeaa sisältö oikeaan hintaan, niin varmasti ihmiset ovat valmiita myös maksamaan.
Jällleen on avattu uusi "bändien promootiota helpottava palvelu". Typerästi nimetty LP33.tv (viitannee LP-vinyylin 33 1/3 rpm:ään) on aikaisemmin tunnettu yhtä tyhmällä nimellä myAWOL. LP33.tv on pikaisella katsauksella "ihan jees"-oloinen palvelu. Bändit voivat latailla sivuille videoita, kirjoittaa blogia, haalia kavereita... Kuulostanee siis tutulta. Videot on kuitenkin tässä palvelussa nostettu pääosaan. Ehkä jonkinlainen Youtube meets MySpace siis kyseessä.
Jonkinlaisena erottavana "ideana" sentään tarjotaan "TV-tyylistä" ohjelmaa, jossa on nostettu muutamia artisteja kerrallaan esiin massasta. Toisaalta ei tuo nyt kovin erikoista ole sekään. Samoja elementtejä on sovellettu jo kymmenissä sivustoissa aikaisemminkin eikä tässä ainakaan mitään vallankumouksellista löydä, vaikka sellaiseksi sivusto luonnollisesti itseään hehkuttaa.
Joka tapauksessa mukava pikku lisä kokonaispalettiin, jos harrastat nettipromootiota. Palvelu on toki vasta käynnistymässä, joten kävijämäärät eivät varmaan megaluokkaa vielä ole. Ainakin itselläni oli aika pahaa tökkimistä videoita katsellessa, mutta menköön alkukankeuden piikkiin. Vaiketa tuollakin palvelulla tulee varmasti olemaan, koska sen kummempaa bisnesmallia ei ole ja käytännössä tuo on kuitenkin vain kopio muista. Toivottavasti sijoittajilla on riittävän syvät taskut.
Oikeastaan aika käsittämätöntä on nykypäivänä se, ettei bändiltä löydy mitään maistiaisia heidän musiikistaan Internetistä. Ja tämä on vielä hyvin yleistä jopa. Elääkö oikeasti moni vielä siinä uskossa, että me emme jaa mitään ilmaiseksi, koska se on meille pahaksi. Jopa isot levy-yhtiöt ovat (Suomessakin) alkaneet tarjota koko albumeja ainakin MySpacen kautta streamattuna ennen julkaisupäivää. En kyllä ihan sisäistä sitä logiikkaa miksi kuuntelumahdollisuus pitäisi olla vain esimerkiksi viikon ajan.
Joka tapauksessa aivan varmaa on se, ettei maistiaisista ole ainakaan mitään haittaa. Ihmiset voivat tutustua sinuun helposti ja jos heitä kiinnostaa niin aika moni kuitenkin edelleen harrastaa noita levyjenkin ostamista. Arvatkaapa mitä se tarkoittaa?
Toinen pieni huomio bändeille, joilla on noita mp3:ia sivuillaan tarjolla. Pistäkää sinne sivuille myös mp3-soitin. Netistä on saatavilla useampiakin ilmaisia helppokäyttöisiä soittimia, jotka pystyy nätisti upottamaan omille sivuille. Voitte pistää vaikka jokaiselle levylle oman playerin, ja ai että on kuuntelu helppoa. XSPF Web Music Playerin ja Premiumbeat.com -sivuilla on tarjolla useampiakin eri Flash-soitin vaihtoehtoja.
Siirrytäänpä markkinoinnin puolelle. Vaikka kaikki väittävätkin edelleen, että musiikki on tärkeintä, niin kyllä se silti pitää jollain tapaa osata kuvata. Ymmärrän kyllä ihmisten huolen siitä, että musiikin "aitous" katoaa, jos sitä aletaan liikaa miettimään ja markkinointimielessä tutkimaan. Luonnollisesti tuo pitää myös paikkansa, jos homma käännetään nimenomaan niin päin, että ensin tutkitaan millaista "pitää" tehdä ja sen jälkeen "luodaan" kysyntään sopivaa tuotetta.
Oma näkemykseni mukaan taiteen puolella on kuitenkin tarpeellista kääntää tuo asetelma toisin päin (mitä kieltämättä suomalaiset firmat yleisestikin tekevät ja homma karahtaa siksi kiville). Eli ensin tehdään se teos ja sen jälkeen mietitään mitä tuli tehtyä. Tuo on kuitenkin ehkä oleellisin juttu, mutta unohtuu lähes järjestään kaikilta. Varsinkin pienillä resursseilla toimittaessa ei voida panostaa isoihin markkinointikamppanjoihin, joilla saadaan siitä isosta massasta siivilöityä ne potentiaaliset asiakkaat. Tämän vuoksi markkinoinnin pitää olla todella kohdistettua ja kohdistus ei onnistu, jos ei tiedä kenelle pitäisi kohdistaa.
Tässä kohtaa astuu kuvaan tuo markkinointimaailmasta tuttu "hissipuhe". Idea on yksinkertainen (toteutus on se vaikein) eli yhden hissimatkan aikana sinun pitäisi pystyä kertomaan tuntemattomalle ihmiselle mistä on kyse ja vielä "myydä" oma juttusi siinä samassa ajassa. Jos musiikin puolella bändi pystyy myös tekemään itselleen tuon hissipuheen, niin ollaan jo hyvässä tilassa. Tuo hissipuhe voi sitten olla ihan mitä vain, tarkoitus on vain nostaa esiin ne oleelliset jutut bändistä. Jos tuollaisesta 30 sekunnin hissimatkan aikana pystyy kertomaan mistä omassa toiminnassa on kyse, niin sitä on oikeasti joutunut myös miettimään. Kun tuo työ on tehty niin siitä on helppo jatkaa eteenpäin mm. markkinoinnin puolella.
Eikä vitussa ole. Tai no joissakin yksittäisissä tapauksissa tuo pitää paikkansa, mutta harvassa ovat ne lahjakkuudet, jotka oikeasti osaavat tehdä täysin omaperäistä musiikkia. Ainakin minun päässä tuo "me ei oikein kuulosteta keneltäkään muulta" kääntyy ennemmin muotoon "me ei oikein kuulosteta miltään". Useinmiten tuo tarkoitta vain sitä, että bändi ummistaa omat korvansa omalta tuotokseltaan. Huvittavinta tässä kaikessa on se, että useinmiten nuo "omaperäiset" orkesterit ovat niitä pahimpia hiilipaperikopioita.
Eli seuraavan kerran kun teette sitä promokirjettä medialle, niin kääntäkääpä tämä lokerointipelkonne aivan päälaelleen. Antamalla itsellenne jonkinlaisen selkeän paikan musiikkimaailmassa teitä myös silloin kohdellaan sen mukaan. Jos teidän suurimmat vaikutteet ovat Children of Bodom ja In Flames unohtamatta tietenkään niitä pioneerejä eli At the Gatesiä ja Carcassia, niin helvetti lokeroikaa itsenne siihen. Siltä te varmasti kuitenkin kuulostatte. Turha siinä vaiheessa on enää mennä väittämään, että onhan noita kuunneltu, mutta on meidän kuuntelulistalla ollut vaikka Slipknot ja Metallicakin. Ei sillä ole mitään merkitystä. Joka tapauksessa kaikki bändit leimataan johonkin, niin eikö ole paras vaihtoehto, että bändi sentään itse vaikuttaa siihen mihin lokeroon heidän pudotetaan.
Vaikka omaperäisyys musiikkipiireissä yleisesti onkin hyve, niin oikeasti niitä orkestereita on vain kourallinen. Jotkut bändit ovat saaneet aikaan oman tunnistettavan soundin, mutta sekin on useinmiten enemmän ajan mittaan syntynyttä tulosta. Ei nekään bändit ole uransa alussa varmaankaan saaneet sen kummempia tyylipisteitä omaperäisyydestä, hemmetti kaikki Göteborg-bändithän kuulostaa samalta. Se "oma juttu" on oikeasti se, että tuntee itsensä sen verran, että voi rohkeasti myös kertoa siitä. Omaa juttua ei ole se, että sanoo promokirjeessään, että meitä on vaikea verrata mihinkään. Silloin te ette vain tunne riittävästi historiaa.
Tiedätkö, kuinka monta työpäivää pitää kuunnella kotimaista radiota, jotta kuulemastaan musiikista saisi kasaan yhden kokoelma-CD:llisen verran suomalaisten pienlevy-yhtiöiden artisteja? Oikea vastaus on tyly: noin kaksi viikkoa. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan Suomen myyntilistat pullistelevat suomalaisia indieartisteja ja -bändejä.
Indievartti-kampanjalla halutaan antaa laadukkaalle suomalaiselle pientuotannolle mahdollisuus: vain 15 minuutin verran soittoaikaa päivässä parhaaseen kuunteluaikaan suomalaisissa radioissa. Indiemusiikkia ei tule haudata myöhäisiltojen erikoisohjelmiin.
Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa vaikuttaa radioitten sisältöön. Kampanjan sivuilla osoitteessa www.noise.fi/indievartti on tarjolla useita mahdollisuuksia vaikuttaa, olitpa sitten tavallinen radionkuuntelija, radionkuuntelun jo hylännyt ex-kuuntelija, pienlevy-yhtiön edustaja tai muu kotimaisen musiikkikentän toimija.
Indien osuus keskimäärin alle 10 prosenttia
Indievartti-kampanjaa varten tutkittiin valtakunnallisia suomalaisia radioita, jotka julkaisevat soittolistansa verkkosivuillaan. Soittolistoja tarkasteltiin kahtena ajanjaksona, huhti-toukokuulta ja elokuulta 2008. Selvitys rajattiin koskemaan arkipäiviä klo 8-16.
Kotimaiseksi indiemusiikiksi luokiteltavissa olevaa musiikkia löytyi radioitten soittolistoilta näinä ajanjaksoina keskimäärin 0-10 prosentin verran soitetuista bändeistä. Indieartistit ja –bändit keräsivät myös selkeästi vähiten soittokertoja. Kotimaiseksi indiemusiikiksi määriteltiin sellaiset pienten levy-yhtiöiden artistit tai bändit, jotka eivät ole urallaan saavuttaneet kultalevyyn oikeuttavaa levymyyntiä. Indieartistien ja –bändien levyt muodostavat kuitenkin noin 20 prosentin osuuden Suomen virallisesta albumilistasta.
Tarkemmat tiedot selvityksestä löytyvät Indievartti-kampanjan sivuilta osoitteesta www.noise.fi/indievartti/tilastot.php.
Radio Noise starttasi jälleen viime viikon maanantaina. Ainakin alkuun lähetyksiä tulee myös aamulla, testailemme miten nuo kiinnostavat ihmisiä. Eli lähetykset alkavat jo klo 8 aamulla. Tarjolla on uusintapoimintoja menneiltä kausilta.
Ohjelmakarttaa selkeytettiin sen verran, että nykyään joka päivä on pyhitetty tietyntyyliselle musiikille. Enää ei edellisen päivän ohjelmia tulee uusintana seuraavana päivänä, vaan vasta seuraavalla viikolla.
Maanantai on pyhitetty punk-henkiselle menolle
- Hybris on crustimpaa ja sludgempaa reunaa
- Väärä asenne garagepunkkia
- The Hardest Way on puolestaan hardcorempaa toimintaa
Tiistaina on indie-iltamat
- Värinää peilaa ajankohtaista indiekenttää
- Mental Alaska ja uusi Veturimiehet heiluttaa puolestaan ovat undergroundimman kaman kimpussa
Keskiviikkona rokataan
- Voimasointu on tuoretta
- Rocker's Choice puolestaan perinteisempää
Torstai on metallinen
- Uusi Domination tarjoaa asenneannoksen
- Ilman puudutusta on tuoreimman metallin kimpussa
- Murskaamo jäytää kuolometallitunnelmissa
- Chokehold blastaa
- Helvetin portit on puolestaan mustemmissa tunnelmissa
Perjantai onkin aika sekalaista
- N-vitamiini tarjoaa uusia rock-julkaisuja
- Nousu puolestaan mitä sattuu milloinkin kiinnostamaan
Lauantai on rytmipäivä
- Läskibiitti on uusi ohjelma ja nimensä mukaan hip hoppia
- Tanssivyöhyke puolestaan tanssittaa mitä ihmeellisemmällä kamalla
- Hitsville Vallila on soul-tunnelmia
- Kuningaskerho on taas enemmän klubitunnelmissa
Sunnuntai on erikoisohjelmia
- Kudos operoi sekavissa tunnelmissa
- Pohjoinen ulottuvuus tarjoaa pohjoista näkökulmaa
- Pimiö puolestaan seilaa synkemmissä vesissä
Pidempiä selityksiä löytyy luonnollisesti radion kotisivuilta.
Otetaanpa ihan oikea esimerkki tästä vitutuksen aiheesta. Nyt tosiaan eletään jo vuotta 2008 ja Internet on aika kova juttu ollut jo muutaman vuoden. Mistä sitten johtuu, ettei bändit viitsi edes rekisteröidä itselleen omaa domainia. Boomhauerillakin on ollut tuo koti.mbnet.fi/b-hauer jo kaaaauan. Ainakin meikäläiselle tuollainen laiskuus on vain merkki välinpitämättömyydestä. Bändiä ei kiinnosta omat asiansa, joten miksi minun pitäisi kiinnostua. Rahastakaan tuo ei voi olla kuitenkaan kiinni, oman domainin hinta kun on järkyttävät 43 euroa KOLMELTA VUODELTA. Kovin vaikeaakaan sen hankkiminen ei ole, kun ottaa vaikka joltain palveluntarjoajalta paketin, joka pitää sisällään tuon rekisteröinnin.
Ja nykyään ihan oikeasti hankkikaa se oma webhotelli. Ilmaisten palvelimien käyttö oli ehkä jees, joskun 15 vuotta sitten, kun tuo tila oli vielä vähän hintavampaa, mutta kun nykyään hinta on sellainen 10-15 euroa/kk, niin kyllä pitäisi riittää rahat jopa köyhällä rokulla. Jokainen bändin jätkä/muija jättää yhden kaljan kuukaudessa juomatta, niin kas, teillä on oma palvelin "ilmaiseksi". Suomessa tunnettuja palveluntarjoajia ovat mm. Nebula, kotisivut.com, Sigmatic (Noisen serveri esim. täällä). Lisää löytyy vaikka Googlesta helposti esim. webhotelli-hakusanalla.
BTW. MySpace-sivut eivät ole mitään bändin kotisivuja, vituttaa sekin ihan tolkuttomasti. Ja toiseksi tarkistakaa se domainin saatavuus ennen kuin päätätte bändin nimen, ettei tarvii sitten ottaa mitään www.silence-band1.com-domainia. Tiesittekö muuten, että Linkin Park on Linkin Park eikä Lincoln Park sen takia, että lincolnpark.com ei ollut saatavilla mutta pieni nimiväännöspä oli. Siinä sitä ennakkoon ajattelua.
BTW2. Jos olet ihan käsi netin kanssa etkä mistään löydä ketään vieläkään tekemään sinulle sivuja edes kohtuuhintaan, niin vilkaise vaikka tuota Kotisivukonetta.
Tasavertaista menoa, eikö? Equal Dreams on uusi suomalainen verkkomusiikkikauppa, jossa kuka tahansa voi myydä omaa musiikkiaan. Ja mikä parasta Equal Dreams'kin tarjoaa vain DRM-vapaata musiikkia, mp3-tiedostojen lisäksi tarjolla on myös FLAC-formaatti. Palvelu maksaa myyjälle kohtuullisen korkeaa 88%:n "rojaltia". Luonnollisesti jos artisti on Teoston jäsen, kulkee tuosta 88%:sta 8%:ia Teoston kautta tekijöille. Myyntihinnan määrittelee myyjä itse.
Saa nähdä miten Equal Dreams lähtee käyntiin. Mitään mullistavaa se ei kuitenkaan tarjoa peruskäyttäjälle ja jo parhaiten myyneiden artistien nimistä voi päätellä sen, ettei meganimiä ole joukossa ainakaan toistaiseksi, vai onko joku oikeasti kuullut Vesa Huotelinista, Aleksi Eebenistä tai Heidi Kärkkäinen Kvintettistä?
Musiikkikaupan lisäksi palvelusta löytyy myös pari muuta ominaisuutta, jotka nekään eivät uusia keksintöjä kyllä ole, mutta saattavat lisätä kiinnostavuutta ainakin joidenkin kävijöiden kohdalla. Equal Share on hieman Sellaband-tyylinen ohjelma, jossa bändi voi kerätä rahaa ennakkoon kävijöiltä. Hieman erilainen konsepti toki Equal Sharessä on verrattuna Sellabandiin, tässä bändi päättää itse summan minkä haluaa kerätä ja ostaja saa osuuden julkaisun jälkeisestä myynnistä. Periaatteessa ihan kiinnostava konsepti tuokin, mutta vaatii jälleen todella suuren kävijämassan toimiakseen.
Kolmas "tukijalka" Equal Dreams -palvelussa on Equal Aid, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että myyjä voi ohjata osan rojalteistaan automaattisesti hyväntekeväisyyteen. Hieno lisä toki palveluun, muttei mikään maailmaa mullistava idea tuokaan. Esimerkiksi jotkin punk-lafkat (en nyt vaan saa millään mieleen ketkä) ovat tuota tehneet myös aikaisemmin.
Kokonaisuus näyttää Equal Dreamsillä olevan hyvin koottu ja sivut ovat hyvän näköiset. Taustalle on rakennettu myös paljon logistiikkasoftaa, joten ainakin ammattimaisesti ollaan liikkeellä. Tällaisen palvelun ongelma on aina se, että sen kriittinen käyttäjämassa on melko suuri, jotta palvelusta tulee kiinnostava yleisesti. Ainakin toistaiseksi tämä firma ei ilmeisesti ulkomaille ole pahemmin pyrkinyt. Ainakaan googletus ei tuota oikeastaan mitään juttuja muualta kuin Suomesta. Onnea matkaan kuitenkin yritykseen. Lisää materiaalia saataville ja palvelu alkaa kiinnostaa huomattavasti enemmän, miten olisi vaikka Orchardin katalogi!
Jos ensimmäinen vitutuksen aihe on vältetty ja kirjekuoren saa ilman väkivaltaa auki, niin seuraavaksi vituttaa se, että paketista löytyy poltettu CD-R ja joku ruutupaperille rustattu "täs tää levy nyt olis, saisko arvioooooooooooo!!!!!!"-teksti.
Tässä on nyt muutama asia vähän vituillaan.
1) Nyt on vuosi 2008, printteri keksittiin varmaan joskus 60-luvulla, joten luulisi sellainen jostain löytyvän. Ei tarvii tuhertaa sitä paskakäsialaa, mistä ei nykypäivänä saa oikeastaan edes selvää enää, kun kaikki käyttää tietokoneita ja niitä vitun printtereitä, eikä kirjoita enää käsin.
2) Jos nyt on pakko pistää se CD-R, niin vois siihen pistää edes kuoret mukaan. Tähän promoponnisteluun voisi siis uhrata jopa 50 senttiä enemmän rahaa, niin sais kotelon siihen levyn ympärille. Osta vaikka Anttilan alelaarista 10 sentin sinkkuja ja ota siitä kuoret, halpaa ku 10 sentin levynkuori. Ongelma noitten pelkkien CD:itten kanssa näet tulee siinä, että mulla on noita levyjä ihan saatanallinen kasa aina odottamassa. Jos siellä joukossa on lojumassa pelkkiä CD:itä, niin ne aika helposti siitä saattaa jopa vahingossa hukkua (varsinkin, jos siihen hemmetin levyyn ei ole edes viitsitty pistää mitään tekstiä kenen levy on kyseessä), naarmuuntumisista tms. puhumattakaan.
3) "Täs tää levy nyt olis, saisko arvioooooooooooo!!!!!!"-tyylinen teksti on yks vitun hailee. Jos sulla ei ole mitään sanottavaa mulle, niin ole hiljaa. Enköhän mä tajua siitä levystäkin, mistä on kyse. Päätänpä sitten ihan itse mitä sille kikkaralle teen, jos lähettäjäpäässä on mielenkiinto omaa työtä kohtaan riittänyt niin pitkälle, että on oikein CD:lle jaksettu oma nauhoite polttaa.
Tässä vuosien varrella Noise.fi-sivustoa pyöritellessäni olen törmännyt mitä erikoisempiin promootioyrityksiin. Erityisesti tässä on pikkuhiljaa alkanut enemmän ja enemmän vituttaa suomalaisen musiikkibisneksen amatöörimäisyys. Tuntuu siltä, ettei oikein kukaan ole onnistunut siirtymään täällä vielä 2000-luvulle. Joitakin poikkeuksia toki on, mutta ei puututa niihin tässä sarjassa. Promovitutusta-sarjassa aion siis nostaa esiin ainakin itselleni vitutusta aiheuttavia asioita musiikkipromootiossa.
Ensimmäisen postauksen aihe on varmasti eniten minua vituttava asia promopaketeissa. Minkä helvetin takia ne kirjekuoret pitää teipata joka suuntaan pakkausteipillä, välillä käytössä on ollut jopa "Jeesus-teippi"? Arvatkaapa onko tuollaista pakettia helppo avata, eli ei. Tekisi mieli heittää tuollaiset suoraan roskikseen. Itse olen noita levyjä postitellut eteenpäin toimittajilla aika helvetin monta kertaa ja muistaakseni kerran on joku ilmoittanut, että levy oli rikki perille tullessaan. Eli kyllä se "kultapuppelidemo" pääsee perille ihan tavallisessa kirjekuoressakin. Eipä ole ensimmäinen ajatus vastaanottajapäässä, että onpa taas niin saatanan rakas levy pistetty postiin. Tämä samainen vitutuksen aiheuttaja on muuten yhtä yleinen niin levy-yhtiöiden kuin demottajien keskuudessa.
Eli vinkki-vinkki kaikille, jotka suunnittelevat niitä promojen lähettämistä. Kyllä se kirjekuoren oma liimatarra pitää sen yhden CD-R:n 99,9%:sti hyvässä kunnossa. Pyydän sitten uuden version, jos edellinen on paskaksi mennyt kuljetuksessa. Etpähän aloita "keskustelua" ihan väärällä jalalla.
Eilen väitin ennakkoon The Gutter Twinsin Tavastian-keikkaa kesän kovimmaksi vedoksi, ja täytyy siihen kyllä yhtyä näin jälkikäteenkin. Lanegan-Dulli-kaksikko (no oli siellä neljä muutakin jätkää lavalla, mutta...) taikoi kyllä kovan setin kasaan. Sain kyllä sellaistakin palautetta keikan jälkeen, että viime vuotinen The Twilight Singers -keikka (Dulli siis tuossakin bändissä ja taisi keikalla olla Lanegankin mukana) oli paljon kovempi. No ketä kiinnostaa, kun en itse kerran siellä ollut.
Eilen Tavastialla tuo kova kaksikko tarjoili sekoituksen The Gutter Twins -levyä, Mark Lanegan -soolotuotantoa, The Twilight Singers -materiaalia ja kai siellä oli The Afghan Whigsiäkin mukana (ei voi tietää kun ei nuo tuotannot oikein ole tuttuja). Yllättävän vähän oli itseasiassa materiaalia The Gutter Twinsin Saturnalia-debyytiltä materiaalia puolentoista tunnin setissä, mutta laatutaso ei kyllä laskenut biiseissä missään vaiheessa keikkaa.
Encoren alkuun saatiin pientä jännitystäkin, kun joku urpo heitti lavalle tuopin ja biisin jälkeen Dulli alkoi udella yleisöltä kuka se oli ja vaati anteeksipyyntöä tai hän lähtee kotiin. Syyllistä ei löydetty, mutta eturivistä löytyi kyllä yksi "viikingin" näköinen (Dullin käyttämä termi) Dulli-fani, jonka anteeksipyyntö lopulta kelpasi aidon syylisen puolesta. Ennen sitä Dulli kuitenkin käski yleisön laulaa hänelle (mm. Helsingin kansallislaulu (mitä se ikinä sitten tarkoittikaan) tai "your football song" oli toivelistalla). Ja Dulli sai toivomansa ainakin jossain muodossa, epämääräisen älämölön keskeltä alkoi jossain vaiheessa tunnistaa mm. Maamme laulun osia, ja Dullilla olikin sen jälkeen hyvin tyytyväisen ja rennon oloinen jatkaen koko keikan kuiskailemaansa "mind fuck"-hokemaa, mikäköhän siinäkin mahtoi olla ideana, ilm. joku sisäpiirinjuttu.
Kaiken kaikkiaan mukana keskiviikkoilta. Keikka alkoi ammattimaisen tarkasti tasan 21.30, kuten oli luvattu ja keikka oli ohi tasan 23.00. Tavastian arki-iltojen aikaisemmat soittoajat toimivat siis erinomaisesti. Kotona oltiin jo ennen kahtatoista. Tavastian "se narikan puoleinen baarialue" oli muuten uusittu kokonaan. Näyttää kyllä enemmän sedulalta nyt, mutta toimii paljon paremmin ja tilaa on nyt paljon enemmän myös odotella ovien avautumista. Itse lavapuoli on edelleen toki samassa kuosissa.
Jos The Gutter Twins ei ole vielä tuttu niin käykää nyt ainakin MySpacessa tutustumassa näihin synkistelijärokkareihin.
Pitihän tuo sitten selvittää, että mikä tuo Noise.fm-domainin nykytilanne on, kun tuossa edellisessä postauksessa sitä tuli ihmeteltyä. Eipä ole kyseinen domain enää millään tapaa digimusiikin kanssa tekemisissä. Kyseisen domainin omistaja ilmoitti seuraavaa uteluuni: "I have a designer tshirt store - it was the website for the store called 'noise'. But i never got around the changing the 'coming soon', too busy."
BTW. Tänään on kesän kovin keikka (toivottavasti) luvassa Tavastialla, The Gutter Twins. Lippuja on vielä saatavilla, joten mars mars hakemaan, jos ei vielä takataskusta löydy.
Ihan viime aikoina on jälleen saatu maailmalla huono esimerkki DRM-suojattujen tiedostojen huonoista puolista. Yahoo päätti lopettaa DRM-serveriensä ylläpidon viime viikolla ja se herätti luonnollisesti aggressiivisen vastareaktion asiakkaisen puolella. DRM-serverien sulkeminen kun käytännössä tarkoittaa sitä, että ostetut tiedostot ovat käyttökelvottomia, koska niitä ei enää voi avata, kun tarkistusta DRM-serveriltä ei voi enää tehdä. On se loppuasiakkaana kiva olla, kun on ostanut koko musiikkikataloginsa DRM-suojattuna, ja firma päättää lopettaa toimintansa. Kuluttajalle jää ns. luu käteen. Yahoo on nyt kuitenkin päättänyt, että he palauttavat ostajille rahoja tai vaihtoehtoisesti tilalle saa suojaamatonta materiaali. Tämä kyllä käy Yahoolle melko kalliiksi, mutta imagosyistä sen on kyllä pakko tehdä noin.
Tuo Yahoon lopetuspäätös ei varmaan kovin montaa suomalaista ole kyllä koskettanut, mutta on näitä esimerkkejä Suomessakin. Isojen levy-yhtiöiden lanseeraama Emma.fm on kuollut ja kuopattu, samoin on käynyt sieltä biisejä ostaneiden ihmisten kuuntelut. Biisi.fi:kin näyttää lopettaneen toimintansa (ainakin kyseinen domain antaa nykyään DVD-verkkokaupan). Biisi.fi nyt oli jo lähtökohtaisesti erittäin huono palvelu, koska sieltä ostettuja biisejä ei voinut soittaa kuin heidän omassa soittimessaan. Veikkaanpa, ettei niitä nykyään voi soittaa edes siinä enää.
Itse olen huomannut muutamalta aidolta CD:ltä siirretyn suojatun biisin (eli levyn mukana tulleen suojatun digiversion) nykyään olevan kuollut, koska serveriyhteyttä ei enää saa. Käytännöllistä näin loppukäyttäjän kannalta. Itse en kyllä menisi tuhlaamaan euroakaan sillä riskillä, että ostamani tuotteen tulevat käyttöoikeudet ovat jonkun muun käsissä.
BTW. Noise.fm-sivuilla on tällä hetkellä "coming soon"-teksti. Mikäköhän tuolla suomalaisen mp3-palvelun uranuurtajalla on nykytilanne?
"Suomen ensimmäinen MP3-musiikkikauppa avattu"- näin mainostaa tiedotteessaan The Ground -palvelu. Eipä tuo nyt ihan kirjaimellisesti paikkaansa pidä, mutta totuuden siementä löytyy kyllä tuostakin. Kyseessä lienee ensimmäinen kotimainen digimusiikkikauppa, joka myy DRM-vapaita biisejä ja mukana on myös major-lafka - EMI.
The Ground on Levyvirasto.net-palvelun perustaneiden heppujen uusi projekti, joka vie Levyviraston toiminnan askeleen eteenpäin. Levyvirastossa toiminta perustui lähinnä kotimaisten pienbändien ja -yhtiöiden tuotosten myyntiin niin levy- kuin digimuodossa. Kuka tahansa pystyi liittymään mukaan ja Virasto hoiti rahaliikenteen. Samaa ideaa jalostetaan nyt The Ground -nimellä hieman kansainvälisempään suuntaan. Ulkomaisista on myynnissä esimerkiksi The Rolling Stonesin, Queenin, Pink Floydin, Massive Attackin ja Smashing
Pumpkinsin tuotannot. Ensimmäistä kertaa sellaisten suomirock-instituutioiden kuten Eppu
Normaalin ja CMX:n koko tuotanto on saatavilla laillisesti MP3-formaatissa.
EMI on ollut viime aikoina aktiivisin iso levy-yhtiö "uusien" bisnesmallien kokeilijana, joten ei ole yllättävää, että myös Suomessa kyseinen lafka on tähän hommaan saatu mukaan. Tosin mitään mullistavaa uudistusta ei The Ground tarjoa, vaan kyseessä on loppujen lopuksi tavallinen digikauppa. Mielenkiinnolla kuitenkin tuon projektin kehitystä seuraa, koska Suomessa ei todellakaan ole oikeaa kilpailua ollut tuolla saralla. Kaikki kotimaiset digikaupat ovat käytännössä saman tekniikan päälle rakennettuja ja samat levyt sisältäviä kauppoja. Ehkä The Ground tuo edes jonkin verran muutosta tähänkin.
Valikoiman kanssa The Ground ei pysty kilpailemaan millään, mutta hinnat ainakin ovat Suomen vertailussa ihan kohdallaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Musiikkilataamosta Coldplayn uusin maksaa 12,90€ DRM-suojattuna WMA:na, Nokian Music Storesta levyn saa suojattuna mp3:na hintaan 10,00€ ja The Ground myy saman levyn ilman suojauksia hintaan 9,95€. Tuo kyseinen hinta on ilmeisesti The Groundin perushinta albumille, vaikka hieman vaihteluakin tuohon löytyy.
The Groundiin on rakennettu lisäksi eräänlainen "suosiomittari", jossa ostajat voivat antaa haluamilleen artisteille pisteitä ja niitten mukaan lasketaan BandRank-arvoja, joiden mukaan bändejä nostetaan esille. Ihan normisettiä näin "web2.0"-aikana, mutta luonnollisesti vaatii riittävän käyttäjämäärän toimiakseen. Nähtäväksi jää miten tuo onnistuu. Tervetullut lisä The Ground joka tapauksessa on Suomeen.
EDIT: Tuonne kommentteihin tulikin tästä huomautus, että EMIn levyjä on ollut Suomessakin saatavilla ilman DRM:iä jo aikaisemmin (käyttävät nimeä mp3+), mutta ainakin se The Groundissa on erona, ettei siellä ole DRM:iä missään levyissä. Esim. tuo uusi Coldplay löytyy HS:n "lataamosta" vain DRM-versiona, mutta The Ground tarjoaa tuon ilman DRM:iä ja vielä halvemmalla. iTuneskin tarjoaa iTunes Plus -versioita, joissa ei ole DRM:iä. iTunestin versiot ovat kyllä AAC-formaatissa, joka on toki aika yleisesti tuettu formaatti myös.
Törmäsin aikanaan ensimmäisen kerran TuneCore-nimiseen yritykseen, kun Nine Inch Nails julkaisi tuon Ghosts-saagansa. TuneCore on firma, joka toimii jonkinlaisena "one-stop"-jakelijana ympäri maailmaa sijaitseviin digimusiikkikauppoihin. Firma ei itse ota myynnistä mitään osuutta itselleen, joten se on reilu myös tuossakin mielessä. Ilmaiseksi hommaa ei tietenkään tehdä, mutta aika kohtuulliset hinnat on tarjolla ja suurin osa niistäkin on kertaluontoisia maksuja.
Suurin kulu on vuosimaksu, joka on 19,98$. Tuo onkin ainut mikä on vuosittainen maksu. Käytännössä tuo on aika halpaa verrattuna firmoihin, jotka ottavat oman osansa jokaisesta myydystä kappaleesta. Jo muutaman sadan kappaleen myynti vetää hinnan samalle tasolle. Lisäksi TuneCorella on kertaluontoiset 0,99$:n maksut niin biisistä kuin kaupasta. Eli yksinkertaistettuna viisi biisiä viiteen eri kauppaan maksaa 4,95$+4,95$=9,90$:a.
Kauppavalikoimakin palvelulla on kohtuullisen hyvä, vaikka ehkä hieman Amerikka-keskeisesti toki mennäänkin. Mukana ovat ainakin iTunes (useilta eri alueilta), Rhapsody, Napster, MusicNet, eMusic, Sony Connect, Groupie Tunes, Amazon MP3, LALA ja ShockHound. Luonnollisesti kauppojen määrä vaihtelee tilanteen mukaan. Ja jokaiseen kauppaanhan oli tuo oma 0,99$:n maksu, joten kaikkiin ei tarvitse pistää myyntiin.
Kyseessä on todellakin varteenotettava mahdollisuus erityisesti indie-puolen yrittäjille. Ainakin musiikki on saatavilla ympäri maailmaa digimuodossa kohtuu pienellä vaivalla.
Tsekkaa TuneCoren sivuilta myös yksinkertainen pikaesittely miten palvelu toimii.
Musopen-niminen projekti on ottanut mielenkiintoisen askeleen ilmaisen musiikin saralla. Sivusto tarjoaa ilmaiseksi klassisen musiikin sävellyksiä, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet eli käytännössä tekijät ovat kuolleet viimeistään viime vuosisadan alussa - tarjolla on mm. Mozartia, Griegiä, Wagneria, Chopiniä ja Tchaikovskya. Tallenteiden laatu on toki myös "klassista", koska teokset on napattu enimmäkseen alkuperäisistä äänitteistä. Toistaiseksi tarjonta on kyllä vielä melko vähäistä, mutta projekti pyrkii koko ajan kasvattamaan tuotantojen määrää.
Sivusto on ihan hauska paikka tutustua ainakin pintapuolisesti klassisen puolen klassikoihin - vaikka käytettävyys voisi toki olla paljon parempi. Samanlaisen projektin pystyisi piakkoin tekemään myös vaikka bluesista, senkin historia alkaa jo 1800-luvun puolelta.
Musopen-sivuilla on tarjolla myös nuotteja erinäisiin klassisen musiikin teoksiin. Sivustolla pystyy myös lahjoittamaan rahaa tietyn teoksen nauhoituksia varten. Ihan mielenkiintoisella tavalla on tuolla yhdistelty hyvin perinteistä ja aivan uusinta ja kuuminta hottia.
