13.5.08

Nine Inch Nails hyökkää nyt täysin ilmaisen levyn voimin

Nine Inch Nails ja erityisesti bändin pääjehu Trent Reznor ovat viime aikoina olleet todellinen piikki musiikkibisneksen lihassa. Bändi julkaisi vasta pari kuukautta sitten monumentaalisen Ghosts I-IV -paketin itsenäisesti erinäisissä formaateissa ja nyt bändiltä tuli jälleen uutta materiaalia. Tällä kertaa on jälleen vokaalitkin mukana ja kyseessä on enemmän oikea NIN-levy. Levy on nimeltään The Slip ja kaikki 10 raitaa ovat saatavilla NINin sivuilta täysin ilmaiseksi.

Ilmainen nettisyna

Tuli törmättyä jälleen ihan kivaan sivustoon. Hobnox-niminen sivusto on julkaissut aika mielenkiintoisen oloisen Audiotool-työkalun, jolla pystyy tekemään ja miksaamaan musiikkia näppärästi netin välityksellä. Yksinkertainen n. 10 minuuttia kestävä esittelyvideo kertoo pääsisällön tuon työkalun toiminnasta. Ei muuta kuin hommiin. Sivusto tarjoaa lisäksi myös Livetool-nimisen työkalun, jolla puolestaan voi leikkiä "televisioasemaa".

30.4.08

Ostaisitko sinä musavideoita?

Musavideoista yritetään saada seuraavaa "rahastussampoa" musiikkibisneksessä. Hiukan huvittavaa tuo kieltämättä on siinä mielessä, että perinteisesti musiikkivideot ovat olleet oikeastaan täysin promootiotarkoitukseen suunnattuja. Onhan niitä toki esimerkiksi bändien keikkataltioinneilla yleensä ollut bonuksena.

Video-iPodien markkinoille tulo on kuitenkin mahdollistanut näppärästi myös videoiden myynnin noihin "hienoihin" laitteisiin. En kyllä ihan täysin sisäistä, kuka haluaa katsoa videoita omasta iPodistaan? Videoiden ostomahdollisuus on toki hyvä olla olemassa, mutta miksi sekin pitää tehdä heti alusta alkaen väärin (ainakin täällä Suomessa).

Viittaan tuolla edellisellä siihen, että MTV3 avasi download-kauppaansa myös musiikkivideo-osan. Sivuilla on myynnissä ainakin näin alkuun videoita vain Warnerin katalogista eikä sieltäkään näytä liikaa olevan tarjontaa (varsinkin, kun sivuilta on hemmetin hankala löytää mitään). Jostain syystä esim. kuuminta hottia olevan Teräsbetonin videoita ei palvelusta löydy, vaikka bändi Warnerin listoilla onkin. Perse edellä puuhun on siis tässäkin lähdetty liikkeelle.

Toinen napinan aihe videoissa on se, että miksei niitä voi samantien myydä sitten edes DVD-laatuisena. Nyt videot ovat pakattu keskimäärin johonkin parin megabitin sekuntitahdin hujakoille. Tuplaamalla tuon oltaisi jo DVD-tasossa. Kun lisäksi tämä "hyvä laatu" lisäksi resoluution osalta tarkoittaa 768x576, mikä on auttamatta liian vähän oikeastaan mille tahansa nykytelevisiolle ja suurimmalle osalle nykyisin käytössäoleville monitoriresoluutioillekin monitorin koosta riippumatta.

Hintaa videoilla on 3,95€, mikä nyt ehkä on jotenkin siedettävä, jos kyseessä olisi taas edes DRM-vapaa tavara, mutta eipä tietenkään. Saa ne pollttaa CD:lle sentään seitsemän kertaa.

Enpä luottaisi liikoja tuonkaan kaupan menestykseen. Oikeastaan olisi aika hauska tietää tuottaako yksikään noista download-kaupoista mitään Suomessa vai onko ne vain puuhastelua.

Uudistuksessa muuten download-kaupan käytettävyyttä parannettiin. En muistaakseni ole käynyt aikaisemmin MTV3:n kaupassa, joten en pysty vertailemaan, mutta aika hirveää kamaa tuo minusta on edelleen. Mikäköhän siellä parani?

download.mtv3.fi/videot

9.4.08

Australiasta kuuluu kummia

Etelä-Australiassa on tullut ilmi mielenkiintoinen piratismitapaus. Paikallisen poliisin sisäisessä auditoinnissa on tullut ilmi työpaikan sisäinen, ilmeisesti melko laaja, leffakopiointi. Poliisit näköjään "osaavat" hommansa myös. Ihan liian ruudinkeksijöitä heput eivät kuitenkaan ole olleet, kun käyttivät hommaan työpaikan koneita. Idiootit.

Näillä näkymin ainakaan tapauksesta ei olla nostamassa syytettä. Jotenkin loogisesti on päätelty niin, ettei syytettä haluta nostaa, koska syytettynä olisi niin paljon poliiseja. Hienoa, joten seuraavaksi vain isolla joukolla pieksemään satunnaisia ohikulkijoita, eihän siitä syytettä saa, jos on tarpeeksi poliiseja paikalla. Mikäköhän mahtaa muuten olla "riittävä" määrä poliiseja, jotta syytettä ei nosteta?

Australialainen antipiratismiorganisaatio AFACT (The Australian Federation Against Copyright Theft) on kyllä pyytänyt lisäselvitystä asiasta. Jostain käsittämättömästä syystä heidän mielestään ei ole oikein, että poliisit eivät saa syytettä lain rikkomisesta. Mistäköhän he tuollaisen ovat päähänsä saaneet.

South Australia Police - A great place to work

2.4.08

Noisen aprillipila 2008

Kohtuu onnistunut aprillipila saatiin jälleen Noisessa tänä vuonna aikaiseksi. Se on loppujen lopuksi aina hauska huomata, ettei ihmiset liikaa mieti asioiden järkevyyttä/mahdollisuutta/loogisuutta, jos siitä oikein media kirjoittaa.

Noisen aprillipila siis oli ilmainen NoiseFest, joka järjestettäisi ensi heinäkuussa Katajanokan entisen vankilan pihalla. Eihän tuossa periaatteessa vielä mitään mahdotonta ole, paitsi ehkä nyt se, että vankilan tiloissa toimii nykyään Best Western -ketjun hieman tasokkaampi hotelli. Voipi olla, että heillä olisi jotain vastaansanottavaa, jos metallimörrimöykkyjä yhden viikonlopun ajan maleksisi heidän pihallaan.

No luonnollisestihan aprillipilassa pitää olla jotain mielenkiintoa herättävää osaa myös. Tällä kertaa pääosan veivät Suomea melko onnistuneesti karttaneet ainakin jonkinlaiset metallipiirien amerikkalaiset legendat eli Neurosis, The Melvins, Brutal Truth ja Crowbar. Nämä siis tosiaan ilmaiskeikalla Suomessa, olisi se aika hienoa tosiaan. Varsinkin kun "kaupan päälle" saa vielä Sielun Veljien ja Kyyrian reunion-keikat. Joko alkaa kiinnostaa.

Noin 300 ilmoittautumista saatiin päivän aikana (2000 lippua oli siis jaossa). Tuli vasta vähän turhan myöhään mieleen, että olisi tuota vedätystä pitänyt jatkaa vähän pidempään ja lähetellä oikeasti niitä vahvistusmaileja ja paljastaa homma vasta illalla kaikille ilmoittautuneille. Olisi voinyt saada jopa Noiseen vähän ylimääräistä kävijää, jos/kun sana olisi lähtenyt kiertämään. Pitää ensi vuonna kehitellä jotain vähän pitkäkestoisempaa.

28.3.08

"Ilmainen" musiikki on tuloillaan

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Pikku hiljaa alkaa näköjään tämä kuukausimaksuinen tai "Comes with Music"-tyylinen musiikkibisnes otamaan tuulta purjeisiin. Isot levy-yhtiöt saattavat oikeasti muutaman vuoden sisällä tulla jopa järkiinsä.

Viittaan tuolla siis pariin tuoreeseen uutiseen. Toisessa SonyBMG on kertonut suunnitelmistaan perustaa kuukausimaksuperustaisen musiikkipalvelun, jossa 6-8 euron hinnalla koko SonyBMG-katalogi olisi tilaajan käytössä. Ikävä kyllä tuo systeemi (jos sitä koskaan saadaan aikaiseksi) tulee kuolemaan aika nopeasti. Kuka oikeasti haluaa maksaa noin paljon yhden yhtiön katalogista, jota ei kuitenkaan saa edes omaksi, vaan tilauksen päätyttyä saat pitää "joitain biisejä, ehkä".

Henkilökohtaisesti olisin kyllä valmis maksamaan tuon summan koko maailman katalogista ja voisin kuvitella, että aika moni muukin on valmis siihen. Tuollaisella kuukausimaksulla voisi saada kasaan jo maailmanlaajuisen musiikkibisneksen nykyisen liikevaihdon jopa melko realistisesti. Toisaalta tuon päälle tulee vielä kaikki muut tulot, joten markkinaa varmasti saisi jopa kasvatettua.

Toinen uutinen johon tuossa viitattiin on se, että Nokia on tehnyt nyt myös EMIn kanssa diilin oman "Comes with Music" -palveluunsa eli (ilmeisesti vain joidenkin tiettyjen) Nokian kännykän ostajilla on mahdollisuus saada vuodeksi rajaton pääsy nyt myös EMIn katalogiin. Aikaisemmin Nokialla on ollut sopimus Universalin kanssa.

Eli kaikenlaista tapahtuu tällä hetkellä musiikkibisneksessä. Olemassaolevia rakenteita rikotaan oikeasti. Jenkkilässä esimerkiksi Wal-Mart (joka siis vastaa suuresta osasta Jenkki-levymyyntiä) on ilmeisesti "uhkaillut" poistavansa musiikkilevyt hyllyistään, jos levy-yhtiöt eivät myy levyjä kympillä. Hinnoittelukin on siis menossa aika uusiksi, vaikka Amerikasssa nuo hinnat ovat jo pitkään olleetkin paljon Eurooppaa alhaisemmat. Mielenkiinnolla tätä kuitenkin seuraa.

20.3.08

1,6 miljoonaa viikossa ilmaisesta musiikista

Hemmetti, että on ollut kiirettä viime aikoina. En ole tännekään ehtinyt postailla mitään yli viikkoon. Palataan tässä nyt kuitenkin hieman takaisin tuoho Nine Inch Nailsiin ja heidän uuteen Ghosts I-IV -tuotokseensa.

Bändi on nimittäin kertonut, että ensimmäisen viikon aikana tuo kyseinen levy tuotti heille 1,6 miljoonaa taalaa. Summaa voi pitää ihan kohtuullisena menestyksenä, kun huomioi sen, että itse musiikkihan on ilmaiseksi saatavilla. Itselleni näet tuli myös yllättävänä lisäinfoa sellainen tieto, että tuo Ghosts I-IV on julkaistu Creative Commons -lisenssin alla eli sitä saa jakaa vapaasti ei-kaupallisessa tarkoituksessa.

1,6 miljoonaa pitänee sisällään kyllä sen 750 000$, jonka bändi sai supermegahyperlimited-paketistaan, mutta silti yli jää vielä 850 000$, joka siis tulee CD-versioista ja digimuodossa ostetuista versioista. Levy on muuten Amazonin myydyin digijulkaisu, joten näyttää paljolti siltä, ettei musiikin ilmaisuus vaikuta juurikaan siihen, miten hyvin maksulliset versiot menevät kaupaksi. Osalle ihmisistä on kuitenkin helpompaa ja luotettavampaa käydä se tuote ostamassa vaikka juuri Amazonista.

Mutta onko tuo 850 000$:a sitten paljon vai vähän? Aika usein lukiessa juttuja erilaisista levydiileistä nousee esiin se, että bändille putoaa kokonaismyynnistä rojalteina ehkä maksimissaan 10%. Tehdään siis pieni laskelma.

- Ghosts-levyn tuotto bändille viikossa 850 000$
- Ghosts-CD maksaa Amazonissa 9,99$
- Oletus on, että siitä bändille putoisi se 1$
- Levyjä olisi myytävä 850 000 kpl saman summan saamiseksi ja se on jo lähes platinaraja Amerikassa

Eli tuo 850 000$ on siis todellakin iso summa ja mikä parasta tässäkin tapauksessa ei bändille ole oikeastaan tullut edes mitään kuluja jakelusta (serverivuokrat ja digikauppoihin jakelu on lähes ilmaista). Voisin väittää Trent Reznorinkin olevan melko tyytyväinen tämän kokeilun lopputulokseen. Varmasti tämä antaa myös lisäpotkua uusille yrityksille.

Nyt pitäs enään ehtiä itse tutustumaan muuhunkin kuin tuohon I-osaan. Hitto kun olis aikaa edes vähän enemmän päivässä.