Meteli.net hyökkää myös digikauppaan

OKej, vähän on jo vanha uutinen tämä, mutta sopiva kolo tälle, kun tuon The Groundin kaatumisesta kerroin myös juuri. Eli yksi lähtee ja toinen tulee tilalle. Eli Meteli.net on avaamassa digikaupan (ja nimenomaan DRM-vapaata sellaista) loppuvuodesta. alvelu rakentuu eurooppalaisen 24/7 Entertainment -yhtiön jakelualustalle. Tuleva musiikkivalikoima kattaa yli 1,7 miljoonaa kappaletta ja toista sataa tuhatta levyä. Levy-yhtiöistä mukana ovat EMI, Playground Music, Edel, The Orchard, IODA sekä useimpien pienien suomalaisten levy-yhtiöiden katalogit. Myös muiden levy-yhtiöiden kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja.

Meteli.net juhlistaa avattavaa Meteli.net Downloads -downloadkauppaa järjestämällä Downloads Festin yhdessä Tavastia-klubin kanssa perjantaina 28. marraskuuta. Illan tahdit määrää Apulanta, jonka albumit löytyvät monen muun pienlevy-yhtiöllä olevan artistin tavoin kaupasta. Bändin julkaistua uuden albumin ovat fanit olleet innokkaasti liikkeellä, joten tällä hetkellä tapahtuma on loppuunmyyty.

Saa nähdä miten Metelin kauppa lähtee liikkeelle. Ainakaan näin ennakkoon luvassa ei ole kyllä oikein mitään uutta, joten kilpailu muitten kauppojen kanssa tulee olemaan varmasti kivuliasta. Toisaalta on Metelillä sentään tasainen kävijävirta (200 000 kävijää kuukaudessa) ja linkitysmahdollisuus keikkoihin ja levytietoihin, joten ihan tyhjästä ei tarvitse liikkeelle lähteä. Perinteinen kappalekauppa ainakin meikäläisestä vain tuntuu tällä hetkellä olevan aika kuolevaa bisnestä. Parempaa onnea matkaan kuitenkin Metelillekin.

The Ground pisti pillit pussiin

Eipä ollut The Ground -musiikkipalvelun elinkaari kovin pitkä. Palvelun perustaja Antti Peisa kertoi Roklintu-blogin yhden kysymyksen haastattelussa, että lopettamisessa on kyse ihan puhtaasti taloudellisista syistä, ts. tavaraa ei mennyt riittävästi kaupaksi. Tällä hetkellä sivut ovat edelleen auki, mutta toiminta ajetaan alas vuoden loppuun mennessä.

Harmillista sinänsä, koska tuolla isojen toimijoiden ulkopuolella olevista palveluista syntyy yleensä ne kaikista mielenkiintoisimmat ideat. The Groundissakin näin kyllä potentiaalia, koska siinä oli käytetty sentään Internetiä oikeasti järkevällä tavalla hyväksi. Jo ennakkoon ongelmana toki olikin se, että jos kävijöitä ei tule tarpeeksi, niin homma ei vain lähde rullaamaan kunnolla. Näin ilmeisesti siis myös kävi. Ikävä uutinen, mutta eiköhän Levyviraston pojat jotain uutta keksi vielä tulevaisuuttakin silmällä pitäen.

Melkein ilmaista musiikkia

Onpa vierähtänyt taas aikaa edellisestä postauksesta. Tässä kuitenkin yksi lisää. Tämä on itseasiassa alunperin Piraattipuolueen blogiin kirjoitettu juttu. Piraattipuolue julkaisee vieraskirjoituksia noin kerran viikossa. Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään kytköksiä puolueeseen enkä edes kaikkia heidän ajamiaan asioita suoraan edes kannata (tai no oikeastaan tuo "Epäkaupallisen kopioinnin täydellinen vapauttaminen" on se missä en ole oikeastaan yhtään samaa mieltä). Tämäkin postaus on oikeastaan ristiriidassa Piraattipuolueen mission kanssa. Keskustelua kuitenkin pitää olla, joten tälläkin kannanotolla voi olla jotain merkitystä.

Melkein ilmaista musiikkia

Kaikki ovat varmasti huomanneet, että viimeiset vuodet musiikkiteollisuudessa ovat olleet todella ”kivuliaita”. Teollisuus itse syyttää oikeastaan kaikesta Internetiä, vastapuoli huutaa aina täysin vastakkaista viestiä. Eiköhän se totuus ole jälleen perinteisesti siellä jossain välimaastossa. Oli syynä sitten mikä tahansa, niin fakta on kuitenkin se, että musiikkiteollisuus on auttamatta jäänyt kehityksen jalkoihin. Uusia bisnesmalleja ei kehitetä, vaikka tarvetta selkeästi on. Klassista vanhasta kiinnipitämistä siis havaittavissa ja tuo on historian aikana johtanut käytännössä 100%:een tuhoon.

Aivan viime aikoina on oikeasti alkanut kuitenkin näkyä mielenkiintoista kehitystä. Nokian astellessa Internet-yhtiöksi on sen yhdeksi kivijalaksi suunniteltu musiikkia, ja se kiinnostava seikka tässä kivijalassa on se, että Nokia pyrkii siihen, että musiikki ainakin tuntuu käyttäjälle ilmaiselta. Mediafuturisti Gerd Leonhardin ”Music like Water”-mallia siis lähestytään vahvasti Nokian visiossa. Tottakai Nokialla on oma lehmä ojassa ja rahaakin pitää tulla, mutta Nokian ydinbisneshän on kuitenkin puhelimet ja niitä yhä uudelleen myymällä pyritään saamaan rahat välillisesti musiikin kautta. Nokia on antanut palvelulleen nimeksi ”Comes with Music”.

Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että ostamalla ”nokialaisen”, jossa tuo palvelu on mukana pääsee lataamaan Nokia Music Storesta vapaasti kaikkea sen sisältöä vuoden ajan ja lataamansa musiikin saa pitää myös tilauksen umpeuduttua. Mutta entäs se hinta? Ensimmäinen malli, jossa tuo ”Comes with Music” tulee olemaan, on Nokia 5310, joka Briteissä maksaa nykyään ilman ”Comes with Musicia” n. 100£. Kun tuo palvelu julkaistaan saa tuota samaa mallia hintaan 130£ ja silloin siis saa vapaasti latailla musiikkia. Eli kuukausihinnaksi tulee tuollaiset 2,5£/kk (vähän reilut 3 euroa). Kuulostaako houkuttelevalta?

Toki tuolla on huonojakin puolia, kuten jonkinlaisia DRM-rajoituksia, mutta visio on kuitenkin oikean suuntainen (ja tuota kuuluisaa haudattua koiraa yritän myös löytää tästä tarjouksesta, mutta ainakaan vielä en ole siihen törmännyt). Ja Nokian lihaksilla tuo voidaan oikeasti jopa saada toimimaan. Jos kuitenkin unohdetaan Nokia tästä visiosta ja katsotaan maailmaa hieman korkeammalta. Samanlainen malli voitaisi toteuttaa hyvinkin maailmanlaajuisesti Leonhardin mallia mukaillen. Ihmiset maksavat kuukausimaksun ja sen jälkeen kaikki on ”ilmaista” tai ainakin se tuntuu siltä. Tottakai pitää olla joku organisaatio, joka kerää nuo maksut, mutta systeemistä olisi helppo tehdä hyvin yksinkertainen ja läpinäkyvä, kun rahavirtoja olisi vähemmän.

Henkilökohtaisesti olisin hyvinkin valmis maksamaan 10 euroa kuukaudessa tuollaisesta ”oikeudesta”. Jos lasketaan pelkkiä Suomen lukuja niin maksajia voisi olla teoriassa ehkä maksimissaan 2 miljoonaa (aivan kuten televisiolupiakin). Tuolla määrällä vuositulot digitaalisesta vapaasta musiikista nousevat jo 240 miljoonaan euroon. Teosto jakoi viime vuonna vähän reilut 54 miljoonaa euroa oikeudenomistajille, joten tuo 240 miljoonaa on aika iso summa, josta kiva palanen lohkaistaan varmasti myös Teostolle ja muille vastaaville organisaatioille. Ja luonnollisesti tuo on siis pelkästä ilmaisen tuntuisesta digimusiikista. Tottakai maailmassa olisi silti olemassa monenlaisia fyysisiä tuotteita, joilla rahavirtoja pystytään lisäämään.

Levy-yhtiöt maalailevat nykyään edelleen uhkakuvia maailmanlaajuisesta ”pahan akselista”, johon kuuluvat kaikki maailman nettilataajat. Itse ainakin luotan kuitenkin hieman enemmän ihmisten oikeudenmukaisuuden tajuun. Jos oikeasti on helposti saatavilla laillinen kanava, joka tarjoaa oikeaa sisältö oikeaan hintaan, niin varmasti ihmiset ovat valmiita myös maksamaan.

LP33.tv pyrkii haastamaan MySpacen

Jällleen on avattu uusi "bändien promootiota helpottava palvelu". Typerästi nimetty LP33.tv (viitannee LP-vinyylin 33 1/3 rpm:ään) on aikaisemmin tunnettu yhtä tyhmällä nimellä myAWOL. LP33.tv on pikaisella katsauksella "ihan jees"-oloinen palvelu. Bändit voivat latailla sivuille videoita, kirjoittaa blogia, haalia kavereita... Kuulostanee siis tutulta. Videot on kuitenkin tässä palvelussa nostettu pääosaan. Ehkä jonkinlainen Youtube meets MySpace siis kyseessä.

Jonkinlaisena erottavana "ideana" sentään tarjotaan "TV-tyylistä" ohjelmaa, jossa on nostettu muutamia artisteja kerrallaan esiin massasta. Toisaalta ei tuo nyt kovin erikoista ole sekään. Samoja elementtejä on sovellettu jo kymmenissä sivustoissa aikaisemminkin eikä tässä ainakaan mitään vallankumouksellista löydä, vaikka sellaiseksi sivusto luonnollisesti itseään hehkuttaa.

Joka tapauksessa mukava pikku lisä kokonaispalettiin, jos harrastat nettipromootiota. Palvelu on toki vasta käynnistymässä, joten kävijämäärät eivät varmaan megaluokkaa vielä ole. Ainakin itselläni oli aika pahaa tökkimistä videoita katsellessa, mutta menköön alkukankeuden piikkiin. Vaiketa tuollakin palvelulla tulee varmasti olemaan, koska sen kummempaa bisnesmallia ei ole ja käytännössä tuo on kuitenkin vain kopio muista. Toivottavasti sijoittajilla on riittävän syvät taskut.

Promovitutusta, osa 6: "Maistiaiset puuttuu"

Oikeastaan aika käsittämätöntä on nykypäivänä se, ettei bändiltä löydy mitään maistiaisia heidän musiikistaan Internetistä. Ja tämä on vielä hyvin yleistä jopa. Elääkö oikeasti moni vielä siinä uskossa, että me emme jaa mitään ilmaiseksi, koska se on meille pahaksi. Jopa isot levy-yhtiöt ovat (Suomessakin) alkaneet tarjota koko albumeja ainakin MySpacen kautta streamattuna ennen julkaisupäivää. En kyllä ihan sisäistä sitä logiikkaa miksi kuuntelumahdollisuus pitäisi olla vain esimerkiksi viikon ajan.

Joka tapauksessa aivan varmaa on se, ettei maistiaisista ole ainakaan mitään haittaa. Ihmiset voivat tutustua sinuun helposti ja jos heitä kiinnostaa niin aika moni kuitenkin edelleen harrastaa noita levyjenkin ostamista. Arvatkaapa mitä se tarkoittaa?

Toinen pieni huomio bändeille, joilla on noita mp3:ia sivuillaan tarjolla. Pistäkää sinne sivuille myös mp3-soitin. Netistä on saatavilla useampiakin ilmaisia helppokäyttöisiä soittimia, jotka pystyy nätisti upottamaan omille sivuille. Voitte pistää vaikka jokaiselle levylle oman playerin, ja ai että on kuuntelu helppoa. XSPF Web Music Playerin ja Premiumbeat.com -sivuilla on tarjolla useampiakin eri Flash-soitin vaihtoehtoja.

Promovitutusta, osa 5: "Hissipuhe"

Siirrytäänpä markkinoinnin puolelle. Vaikka kaikki väittävätkin edelleen, että musiikki on tärkeintä, niin kyllä se silti pitää jollain tapaa osata kuvata. Ymmärrän kyllä ihmisten huolen siitä, että musiikin "aitous" katoaa, jos sitä aletaan liikaa miettimään ja markkinointimielessä tutkimaan. Luonnollisesti tuo pitää myös paikkansa, jos homma käännetään nimenomaan niin päin, että ensin tutkitaan millaista "pitää" tehdä ja sen jälkeen "luodaan" kysyntään sopivaa tuotetta.

Oma näkemykseni mukaan taiteen puolella on kuitenkin tarpeellista kääntää tuo asetelma toisin päin (mitä kieltämättä suomalaiset firmat yleisestikin tekevät ja homma karahtaa siksi kiville). Eli ensin tehdään se teos ja sen jälkeen mietitään mitä tuli tehtyä. Tuo on kuitenkin ehkä oleellisin juttu, mutta unohtuu lähes järjestään kaikilta. Varsinkin pienillä resursseilla toimittaessa ei voida panostaa isoihin markkinointikamppanjoihin, joilla saadaan siitä isosta massasta siivilöityä ne potentiaaliset asiakkaat. Tämän vuoksi markkinoinnin pitää olla todella kohdistettua ja kohdistus ei onnistu, jos ei tiedä kenelle pitäisi kohdistaa.

Tässä kohtaa astuu kuvaan tuo markkinointimaailmasta tuttu "hissipuhe". Idea on yksinkertainen (toteutus on se vaikein) eli yhden hissimatkan aikana sinun pitäisi pystyä kertomaan tuntemattomalle ihmiselle mistä on kyse ja vielä "myydä" oma juttusi siinä samassa ajassa. Jos musiikin puolella bändi pystyy myös tekemään itselleen tuon hissipuheen, niin ollaan jo hyvässä tilassa. Tuo hissipuhe voi sitten olla ihan mitä vain, tarkoitus on vain nostaa esiin ne oleelliset jutut bändistä. Jos tuollaisesta 30 sekunnin hissimatkan aikana pystyy kertomaan mistä omassa toiminnassa on kyse, niin sitä on oikeasti joutunut myös miettimään. Kun tuo työ on tehty niin siitä on helppo jatkaa eteenpäin mm. markkinoinnin puolella.

Promovitutusta, osa 4: "Meitä on vähän vaikee verrata mihinkään"

Eikä vitussa ole. Tai no joissakin yksittäisissä tapauksissa tuo pitää paikkansa, mutta harvassa ovat ne lahjakkuudet, jotka oikeasti osaavat tehdä täysin omaperäistä musiikkia. Ainakin minun päässä tuo "me ei oikein kuulosteta keneltäkään muulta" kääntyy ennemmin muotoon "me ei oikein kuulosteta miltään". Useinmiten tuo tarkoitta vain sitä, että bändi ummistaa omat korvansa omalta tuotokseltaan. Huvittavinta tässä kaikessa on se, että useinmiten nuo "omaperäiset" orkesterit ovat niitä pahimpia hiilipaperikopioita.

Eli seuraavan kerran kun teette sitä promokirjettä medialle, niin kääntäkääpä tämä lokerointipelkonne aivan päälaelleen. Antamalla itsellenne jonkinlaisen selkeän paikan musiikkimaailmassa teitä myös silloin kohdellaan sen mukaan. Jos teidän suurimmat vaikutteet ovat Children of Bodom ja In Flames unohtamatta tietenkään niitä pioneerejä eli At the Gatesiä ja Carcassia, niin helvetti lokeroikaa itsenne siihen. Siltä te varmasti kuitenkin kuulostatte. Turha siinä vaiheessa on enää mennä väittämään, että onhan noita kuunneltu, mutta on meidän kuuntelulistalla ollut vaikka Slipknot ja Metallicakin. Ei sillä ole mitään merkitystä. Joka tapauksessa kaikki bändit leimataan johonkin, niin eikö ole paras vaihtoehto, että bändi sentään itse vaikuttaa siihen mihin lokeroon heidän pudotetaan.

Vaikka omaperäisyys musiikkipiireissä yleisesti onkin hyve, niin oikeasti niitä orkestereita on vain kourallinen. Jotkut bändit ovat saaneet aikaan oman tunnistettavan soundin, mutta sekin on useinmiten enemmän ajan mittaan syntynyttä tulosta. Ei nekään bändit ole uransa alussa varmaankaan saaneet sen kummempia tyylipisteitä omaperäisyydestä, hemmetti kaikki Göteborg-bändithän kuulostaa samalta. Se "oma juttu" on oikeasti se, että tuntee itsensä sen verran, että voi rohkeasti myös kertoa siitä. Omaa juttua ei ole se, että sanoo promokirjeessään, että meitä on vaikea verrata mihinkään. Silloin te ette vain tunne riittävästi historiaa.

Indievartti etsii apua kampanjaan kotimaisen indiemusiikin radiosoiton puolesta

Tiedätkö, kuinka monta työpäivää pitää kuunnella kotimaista radiota, jotta kuulemastaan musiikista saisi kasaan yhden kokoelma-CD:llisen verran suomalaisten pienlevy-yhtiöiden artisteja? Oikea vastaus on tyly: noin kaksi viikkoa. Näin siitä huolimatta, että samaan aikaan Suomen myyntilistat pullistelevat suomalaisia indieartisteja ja -bändejä.

Indievartti-kampanjalla halutaan antaa laadukkaalle suomalaiselle pientuotannolle mahdollisuus: vain 15 minuutin verran soittoaikaa päivässä parhaaseen kuunteluaikaan suomalaisissa radioissa. Indiemusiikkia ei tule haudata myöhäisiltojen erikoisohjelmiin.

Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa vaikuttaa radioitten sisältöön. Kampanjan sivuilla osoitteessa www.noise.fi/indievartti on tarjolla useita mahdollisuuksia vaikuttaa, olitpa sitten tavallinen radionkuuntelija, radionkuuntelun jo hylännyt ex-kuuntelija, pienlevy-yhtiön edustaja tai muu kotimaisen musiikkikentän toimija.

Indien osuus keskimäärin alle 10 prosenttia

Indievartti-kampanjaa varten tutkittiin valtakunnallisia suomalaisia radioita, jotka julkaisevat soittolistansa verkkosivuillaan. Soittolistoja tarkasteltiin kahtena ajanjaksona, huhti-toukokuulta ja elokuulta 2008. Selvitys rajattiin koskemaan arkipäiviä klo 8-16.

Kotimaiseksi indiemusiikiksi luokiteltavissa olevaa musiikkia löytyi radioitten soittolistoilta näinä ajanjaksoina keskimäärin 0-10 prosentin verran soitetuista bändeistä. Indieartistit ja –bändit keräsivät myös selkeästi vähiten soittokertoja. Kotimaiseksi indiemusiikiksi määriteltiin sellaiset pienten levy-yhtiöiden artistit tai bändit, jotka eivät ole urallaan saavuttaneet kultalevyyn oikeuttavaa levymyyntiä. Indieartistien ja –bändien levyt muodostavat kuitenkin noin 20 prosentin osuuden Suomen virallisesta albumilistasta.

Tarkemmat tiedot selvityksestä löytyvät Indievartti-kampanjan sivuilta osoitteesta www.noise.fi/indievartti/tilastot.php.

Radio Noise starttasi taas

Radio Noise starttasi jälleen viime viikon maanantaina. Ainakin alkuun lähetyksiä tulee myös aamulla, testailemme miten nuo kiinnostavat ihmisiä. Eli lähetykset alkavat jo klo 8 aamulla. Tarjolla on uusintapoimintoja menneiltä kausilta.

Ohjelmakarttaa selkeytettiin sen verran, että nykyään joka päivä on pyhitetty tietyntyyliselle musiikille. Enää ei edellisen päivän ohjelmia tulee uusintana seuraavana päivänä, vaan vasta seuraavalla viikolla.

Maanantai on pyhitetty punk-henkiselle menolle
- Hybris on crustimpaa ja sludgempaa reunaa
- Väärä asenne garagepunkkia
- The Hardest Way on puolestaan hardcorempaa toimintaa

Tiistaina on indie-iltamat
- Värinää peilaa ajankohtaista indiekenttää
- Mental Alaska ja uusi Veturimiehet heiluttaa puolestaan ovat undergroundimman kaman kimpussa

Keskiviikkona rokataan
- Voimasointu on tuoretta
- Rocker's Choice puolestaan perinteisempää

Torstai on metallinen
- Uusi Domination tarjoaa asenneannoksen
- Ilman puudutusta on tuoreimman metallin kimpussa
- Murskaamo jäytää kuolometallitunnelmissa
- Chokehold blastaa
- Helvetin portit on puolestaan mustemmissa tunnelmissa

Perjantai onkin aika sekalaista
- N-vitamiini tarjoaa uusia rock-julkaisuja
- Nousu puolestaan mitä sattuu milloinkin kiinnostamaan

Lauantai on rytmipäivä
- Läskibiitti on uusi ohjelma ja nimensä mukaan hip hoppia
- Tanssivyöhyke puolestaan tanssittaa mitä ihmeellisemmällä kamalla
- Hitsville Vallila on soul-tunnelmia
- Kuningaskerho on taas enemmän klubitunnelmissa

Sunnuntai on erikoisohjelmia
- Kudos operoi sekavissa tunnelmissa
- Pohjoinen ulottuvuus tarjoaa pohjoista näkökulmaa
- Pimiö puolestaan seilaa synkemmissä vesissä

Pidempiä selityksiä löytyy luonnollisesti radion kotisivuilta.

Promovitutusta, osa 3: "koti.mbnet.fi/b-hauer"

Otetaanpa ihan oikea esimerkki tästä vitutuksen aiheesta. Nyt tosiaan eletään jo vuotta 2008 ja Internet on aika kova juttu ollut jo muutaman vuoden. Mistä sitten johtuu, ettei bändit viitsi edes rekisteröidä itselleen omaa domainia. Boomhauerillakin on ollut tuo koti.mbnet.fi/b-hauer jo kaaaauan. Ainakin meikäläiselle tuollainen laiskuus on vain merkki välinpitämättömyydestä. Bändiä ei kiinnosta omat asiansa, joten miksi minun pitäisi kiinnostua. Rahastakaan tuo ei voi olla kuitenkaan kiinni, oman domainin hinta kun on järkyttävät 43 euroa KOLMELTA VUODELTA. Kovin vaikeaakaan sen hankkiminen ei ole, kun ottaa vaikka joltain palveluntarjoajalta paketin, joka pitää sisällään tuon rekisteröinnin.

Ja nykyään ihan oikeasti hankkikaa se oma webhotelli. Ilmaisten palvelimien käyttö oli ehkä jees, joskun 15 vuotta sitten, kun tuo tila oli vielä vähän hintavampaa, mutta kun nykyään hinta on sellainen 10-15 euroa/kk, niin kyllä pitäisi riittää rahat jopa köyhällä rokulla. Jokainen bändin jätkä/muija jättää yhden kaljan kuukaudessa juomatta, niin kas, teillä on oma palvelin "ilmaiseksi". Suomessa tunnettuja palveluntarjoajia ovat mm. Nebula, kotisivut.com, Sigmatic (Noisen serveri esim. täällä). Lisää löytyy vaikka Googlesta helposti esim. webhotelli-hakusanalla.

BTW. MySpace-sivut eivät ole mitään bändin kotisivuja, vituttaa sekin ihan tolkuttomasti. Ja toiseksi tarkistakaa se domainin saatavuus ennen kuin päätätte bändin nimen, ettei tarvii sitten ottaa mitään www.silence-band1.com-domainia. Tiesittekö muuten, että Linkin Park on Linkin Park eikä Lincoln Park sen takia, että lincolnpark.com ei ollut saatavilla mutta pieni nimiväännöspä oli. Siinä sitä ennakkoon ajattelua.

BTW2. Jos olet ihan käsi netin kanssa etkä mistään löydä ketään vieläkään tekemään sinulle sivuja edes kohtuuhintaan, niin vilkaise vaikka tuota Kotisivukonetta.

Equal Dreams, Equal Share, Equal Aid

Tasavertaista menoa, eikö? Equal Dreams on uusi suomalainen verkkomusiikkikauppa, jossa kuka tahansa voi myydä omaa musiikkiaan. Ja mikä parasta Equal Dreams'kin tarjoaa vain DRM-vapaata musiikkia, mp3-tiedostojen lisäksi tarjolla on myös FLAC-formaatti. Palvelu maksaa myyjälle kohtuullisen korkeaa 88%:n "rojaltia". Luonnollisesti jos artisti on Teoston jäsen, kulkee tuosta 88%:sta 8%:ia Teoston kautta tekijöille. Myyntihinnan määrittelee myyjä itse.

Saa nähdä miten Equal Dreams lähtee käyntiin. Mitään mullistavaa se ei kuitenkaan tarjoa peruskäyttäjälle ja jo parhaiten myyneiden artistien nimistä voi päätellä sen, ettei meganimiä ole joukossa ainakaan toistaiseksi, vai onko joku oikeasti kuullut Vesa Huotelinista, Aleksi Eebenistä tai Heidi Kärkkäinen Kvintettistä?

Musiikkikaupan lisäksi palvelusta löytyy myös pari muuta ominaisuutta, jotka nekään eivät uusia keksintöjä kyllä ole, mutta saattavat lisätä kiinnostavuutta ainakin joidenkin kävijöiden kohdalla. Equal Share on hieman Sellaband-tyylinen ohjelma, jossa bändi voi kerätä rahaa ennakkoon kävijöiltä. Hieman erilainen konsepti toki Equal Sharessä on verrattuna Sellabandiin, tässä bändi päättää itse summan minkä haluaa kerätä ja ostaja saa osuuden julkaisun jälkeisestä myynnistä. Periaatteessa ihan kiinnostava konsepti tuokin, mutta vaatii jälleen todella suuren kävijämassan toimiakseen.

Kolmas "tukijalka" Equal Dreams -palvelussa on Equal Aid, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että myyjä voi ohjata osan rojalteistaan automaattisesti hyväntekeväisyyteen. Hieno lisä toki palveluun, muttei mikään maailmaa mullistava idea tuokaan. Esimerkiksi jotkin punk-lafkat (en nyt vaan saa millään mieleen ketkä) ovat tuota tehneet myös aikaisemmin.

Kokonaisuus näyttää Equal Dreamsillä olevan hyvin koottu ja sivut ovat hyvän näköiset. Taustalle on rakennettu myös paljon logistiikkasoftaa, joten ainakin ammattimaisesti ollaan liikkeellä. Tällaisen palvelun ongelma on aina se, että sen kriittinen käyttäjämassa on melko suuri, jotta palvelusta tulee kiinnostava yleisesti. Ainakin toistaiseksi tämä firma ei ilmeisesti ulkomaille ole pahemmin pyrkinyt. Ainakaan googletus ei tuota oikeastaan mitään juttuja muualta kuin Suomesta. Onnea matkaan kuitenkin yritykseen. Lisää materiaalia saataville ja palvelu alkaa kiinnostaa huomattavasti enemmän, miten olisi vaikka Orchardin katalogi!

Promovitutusta, osa 2: "Meillä ei oo printteriä"

Jos ensimmäinen vitutuksen aihe on vältetty ja kirjekuoren saa ilman väkivaltaa auki, niin seuraavaksi vituttaa se, että paketista löytyy poltettu CD-R ja joku ruutupaperille rustattu "täs tää levy nyt olis, saisko arvioooooooooooo!!!!!!"-teksti.

Tässä on nyt muutama asia vähän vituillaan.

1) Nyt on vuosi 2008, printteri keksittiin varmaan joskus 60-luvulla, joten luulisi sellainen jostain löytyvän. Ei tarvii tuhertaa sitä paskakäsialaa, mistä ei nykypäivänä saa oikeastaan edes selvää enää, kun kaikki käyttää tietokoneita ja niitä vitun printtereitä, eikä kirjoita enää käsin.

2) Jos nyt on pakko pistää se CD-R, niin vois siihen pistää edes kuoret mukaan. Tähän promoponnisteluun voisi siis uhrata jopa 50 senttiä enemmän rahaa, niin sais kotelon siihen levyn ympärille. Osta vaikka Anttilan alelaarista 10 sentin sinkkuja ja ota siitä kuoret, halpaa ku 10 sentin levynkuori. Ongelma noitten pelkkien CD:itten kanssa näet tulee siinä, että mulla on noita levyjä ihan saatanallinen kasa aina odottamassa. Jos siellä joukossa on lojumassa pelkkiä CD:itä, niin ne aika helposti siitä saattaa jopa vahingossa hukkua (varsinkin, jos siihen hemmetin levyyn ei ole edes viitsitty pistää mitään tekstiä kenen levy on kyseessä), naarmuuntumisista tms. puhumattakaan.

3) "Täs tää levy nyt olis, saisko arvioooooooooooo!!!!!!"-tyylinen teksti on yks vitun hailee. Jos sulla ei ole mitään sanottavaa mulle, niin ole hiljaa. Enköhän mä tajua siitä levystäkin, mistä on kyse. Päätänpä sitten ihan itse mitä sille kikkaralle teen, jos lähettäjäpäässä on mielenkiinto omaa työtä kohtaan riittänyt niin pitkälle, että on oikein CD:lle jaksettu oma nauhoite polttaa.

Promovitutusta, osa 1: "Liimattu kirje"

Tässä vuosien varrella Noise.fi-sivustoa pyöritellessäni olen törmännyt mitä erikoisempiin promootioyrityksiin. Erityisesti tässä on pikkuhiljaa alkanut enemmän ja enemmän vituttaa suomalaisen musiikkibisneksen amatöörimäisyys. Tuntuu siltä, ettei oikein kukaan ole onnistunut siirtymään täällä vielä 2000-luvulle. Joitakin poikkeuksia toki on, mutta ei puututa niihin tässä sarjassa. Promovitutusta-sarjassa aion siis nostaa esiin ainakin itselleni vitutusta aiheuttavia asioita musiikkipromootiossa.

Ensimmäisen postauksen aihe on varmasti eniten minua vituttava asia promopaketeissa. Minkä helvetin takia ne kirjekuoret pitää teipata joka suuntaan pakkausteipillä, välillä käytössä on ollut jopa "Jeesus-teippi"? Arvatkaapa onko tuollaista pakettia helppo avata, eli ei. Tekisi mieli heittää tuollaiset suoraan roskikseen. Itse olen noita levyjä postitellut eteenpäin toimittajilla aika helvetin monta kertaa ja muistaakseni kerran on joku ilmoittanut, että levy oli rikki perille tullessaan. Eli kyllä se "kultapuppelidemo" pääsee perille ihan tavallisessa kirjekuoressakin. Eipä ole ensimmäinen ajatus vastaanottajapäässä, että onpa taas niin saatanan rakas levy pistetty postiin. Tämä samainen vitutuksen aiheuttaja on muuten yhtä yleinen niin levy-yhtiöiden kuin demottajien keskuudessa.

Eli vinkki-vinkki kaikille, jotka suunnittelevat niitä promojen lähettämistä. Kyllä se kirjekuoren oma liimatarra pitää sen yhden CD-R:n 99,9%:sti hyvässä kunnossa. Pyydän sitten uuden version, jos edellinen on paskaksi mennyt kuljetuksessa. Etpähän aloita "keskustelua" ihan väärällä jalalla.

Oli se kyllä vuoden tähän asti paras keikka

Eilen väitin ennakkoon The Gutter Twinsin Tavastian-keikkaa kesän kovimmaksi vedoksi, ja täytyy siihen kyllä yhtyä näin jälkikäteenkin. Lanegan-Dulli-kaksikko (no oli siellä neljä muutakin jätkää lavalla, mutta...) taikoi kyllä kovan setin kasaan. Sain kyllä sellaistakin palautetta keikan jälkeen, että viime vuotinen The Twilight Singers -keikka (Dulli siis tuossakin bändissä ja taisi keikalla olla Lanegankin mukana) oli paljon kovempi. No ketä kiinnostaa, kun en itse kerran siellä ollut.

Eilen Tavastialla tuo kova kaksikko tarjoili sekoituksen The Gutter Twins -levyä, Mark Lanegan -soolotuotantoa, The Twilight Singers -materiaalia ja kai siellä oli The Afghan Whigsiäkin mukana (ei voi tietää kun ei nuo tuotannot oikein ole tuttuja). Yllättävän vähän oli itseasiassa materiaalia The Gutter Twinsin Saturnalia-debyytiltä materiaalia puolentoista tunnin setissä, mutta laatutaso ei kyllä laskenut biiseissä missään vaiheessa keikkaa.

Encoren alkuun saatiin pientä jännitystäkin, kun joku urpo heitti lavalle tuopin ja biisin jälkeen Dulli alkoi udella yleisöltä kuka se oli ja vaati anteeksipyyntöä tai hän lähtee kotiin. Syyllistä ei löydetty, mutta eturivistä löytyi kyllä yksi "viikingin" näköinen (Dullin käyttämä termi) Dulli-fani, jonka anteeksipyyntö lopulta kelpasi aidon syylisen puolesta. Ennen sitä Dulli kuitenkin käski yleisön laulaa hänelle (mm. Helsingin kansallislaulu (mitä se ikinä sitten tarkoittikaan) tai "your football song" oli toivelistalla). Ja Dulli sai toivomansa ainakin jossain muodossa, epämääräisen älämölön keskeltä alkoi jossain vaiheessa tunnistaa mm. Maamme laulun osia, ja Dullilla olikin sen jälkeen hyvin tyytyväisen ja rennon oloinen jatkaen koko keikan kuiskailemaansa "mind fuck"-hokemaa, mikäköhän siinäkin mahtoi olla ideana, ilm. joku sisäpiirinjuttu.

Kaiken kaikkiaan mukana keskiviikkoilta. Keikka alkoi ammattimaisen tarkasti tasan 21.30, kuten oli luvattu ja keikka oli ohi tasan 23.00. Tavastian arki-iltojen aikaisemmat soittoajat toimivat siis erinomaisesti. Kotona oltiin jo ennen kahtatoista. Tavastian "se narikan puoleinen baarialue" oli muuten uusittu kokonaan. Näyttää kyllä enemmän sedulalta nyt, mutta toimii paljon paremmin ja tilaa on nyt paljon enemmän myös odotella ovien avautumista. Itse lavapuoli on edelleen toki samassa kuosissa.

Jos The Gutter Twins ei ole vielä tuttu niin käykää nyt ainakin MySpacessa tutustumassa näihin synkistelijärokkareihin.

Noise.fm:n nykyisestä tilasta

Pitihän tuo sitten selvittää, että mikä tuo Noise.fm-domainin nykytilanne on, kun tuossa edellisessä postauksessa sitä tuli ihmeteltyä. Eipä ole kyseinen domain enää millään tapaa digimusiikin kanssa tekemisissä. Kyseisen domainin omistaja ilmoitti seuraavaa uteluuni: "I have a designer tshirt store - it was the website for the store called 'noise'. But i never got around the changing the 'coming soon', too busy."

BTW. Tänään on kesän kovin keikka (toivottavasti) luvassa Tavastialla, The Gutter Twins. Lippuja on vielä saatavilla, joten mars mars hakemaan, jos ei vielä takataskusta löydy.

DRM:n huonoista puolista

Ihan viime aikoina on jälleen saatu maailmalla huono esimerkki DRM-suojattujen tiedostojen huonoista puolista. Yahoo päätti lopettaa DRM-serveriensä ylläpidon viime viikolla ja se herätti luonnollisesti aggressiivisen vastareaktion asiakkaisen puolella. DRM-serverien sulkeminen kun käytännössä tarkoittaa sitä, että ostetut tiedostot ovat käyttökelvottomia, koska niitä ei enää voi avata, kun tarkistusta DRM-serveriltä ei voi enää tehdä. On se loppuasiakkaana kiva olla, kun on ostanut koko musiikkikataloginsa DRM-suojattuna, ja firma päättää lopettaa toimintansa. Kuluttajalle jää ns. luu käteen. Yahoo on nyt kuitenkin päättänyt, että he palauttavat ostajille rahoja tai vaihtoehtoisesti tilalle saa suojaamatonta materiaali. Tämä kyllä käy Yahoolle melko kalliiksi, mutta imagosyistä sen on kyllä pakko tehdä noin.

Tuo Yahoon lopetuspäätös ei varmaan kovin montaa suomalaista ole kyllä koskettanut, mutta on näitä esimerkkejä Suomessakin. Isojen levy-yhtiöiden lanseeraama Emma.fm on kuollut ja kuopattu, samoin on käynyt sieltä biisejä ostaneiden ihmisten kuuntelut. Biisi.fi:kin näyttää lopettaneen toimintansa (ainakin kyseinen domain antaa nykyään DVD-verkkokaupan). Biisi.fi nyt oli jo lähtökohtaisesti erittäin huono palvelu, koska sieltä ostettuja biisejä ei voinut soittaa kuin heidän omassa soittimessaan. Veikkaanpa, ettei niitä nykyään voi soittaa edes siinä enää.

Itse olen huomannut muutamalta aidolta CD:ltä siirretyn suojatun biisin (eli levyn mukana tulleen suojatun digiversion) nykyään olevan kuollut, koska serveriyhteyttä ei enää saa. Käytännöllistä näin loppukäyttäjän kannalta. Itse en kyllä menisi tuhlaamaan euroakaan sillä riskillä, että ostamani tuotteen tulevat käyttöoikeudet ovat jonkun muun käsissä.

BTW. Noise.fm-sivuilla on tällä hetkellä "coming soon"-teksti. Mikäköhän tuolla suomalaisen mp3-palvelun uranuurtajalla on nykytilanne?

Suomeenkin DRM-vapaa digikauppa

"Suomen ensimmäinen MP3-musiikkikauppa avattu"- näin mainostaa tiedotteessaan The Ground -palvelu. Eipä tuo nyt ihan kirjaimellisesti paikkaansa pidä, mutta totuuden siementä löytyy kyllä tuostakin. Kyseessä lienee ensimmäinen kotimainen digimusiikkikauppa, joka myy DRM-vapaita biisejä ja mukana on myös major-lafka - EMI.

The Ground on Levyvirasto.net-palvelun perustaneiden heppujen uusi projekti, joka vie Levyviraston toiminnan askeleen eteenpäin. Levyvirastossa toiminta perustui lähinnä kotimaisten pienbändien ja -yhtiöiden tuotosten myyntiin niin levy- kuin digimuodossa. Kuka tahansa pystyi liittymään mukaan ja Virasto hoiti rahaliikenteen. Samaa ideaa jalostetaan nyt The Ground -nimellä hieman kansainvälisempään suuntaan. Ulkomaisista on myynnissä esimerkiksi The Rolling Stonesin, Queenin, Pink Floydin, Massive Attackin ja Smashing
Pumpkinsin tuotannot. Ensimmäistä kertaa sellaisten suomirock-instituutioiden kuten Eppu
Normaalin ja CMX:n koko tuotanto on saatavilla laillisesti MP3-formaatissa.

EMI on ollut viime aikoina aktiivisin iso levy-yhtiö "uusien" bisnesmallien kokeilijana, joten ei ole yllättävää, että myös Suomessa kyseinen lafka on tähän hommaan saatu mukaan. Tosin mitään mullistavaa uudistusta ei The Ground tarjoa, vaan kyseessä on loppujen lopuksi tavallinen digikauppa. Mielenkiinnolla kuitenkin tuon projektin kehitystä seuraa, koska Suomessa ei todellakaan ole oikeaa kilpailua ollut tuolla saralla. Kaikki kotimaiset digikaupat ovat käytännössä saman tekniikan päälle rakennettuja ja samat levyt sisältäviä kauppoja. Ehkä The Ground tuo edes jonkin verran muutosta tähänkin.

Valikoiman kanssa The Ground ei pysty kilpailemaan millään, mutta hinnat ainakin ovat Suomen vertailussa ihan kohdallaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Musiikkilataamosta Coldplayn uusin maksaa 12,90€ DRM-suojattuna WMA:na, Nokian Music Storesta levyn saa suojattuna mp3:na hintaan 10,00€ ja The Ground myy saman levyn ilman suojauksia hintaan 9,95€. Tuo kyseinen hinta on ilmeisesti The Groundin perushinta albumille, vaikka hieman vaihteluakin tuohon löytyy.

The Groundiin on rakennettu lisäksi eräänlainen "suosiomittari", jossa ostajat voivat antaa haluamilleen artisteille pisteitä ja niitten mukaan lasketaan BandRank-arvoja, joiden mukaan bändejä nostetaan esille. Ihan normisettiä näin "web2.0"-aikana, mutta luonnollisesti vaatii riittävän käyttäjämäärän toimiakseen. Nähtäväksi jää miten tuo onnistuu. Tervetullut lisä The Ground joka tapauksessa on Suomeen.

EDIT: Tuonne kommentteihin tulikin tästä huomautus, että EMIn levyjä on ollut Suomessakin saatavilla ilman DRM:iä jo aikaisemmin (käyttävät nimeä mp3+), mutta ainakin se The Groundissa on erona, ettei siellä ole DRM:iä missään levyissä. Esim. tuo uusi Coldplay löytyy HS:n "lataamosta" vain DRM-versiona, mutta The Ground tarjoaa tuon ilman DRM:iä ja vielä halvemmalla. iTuneskin tarjoaa iTunes Plus -versioita, joissa ei ole DRM:iä. iTunestin versiot ovat kyllä AAC-formaatissa, joka on toki aika yleisesti tuettu formaatti myös.

TuneCore vie musiikkisi digikauppoihin

Törmäsin aikanaan ensimmäisen kerran TuneCore-nimiseen yritykseen, kun Nine Inch Nails julkaisi tuon Ghosts-saagansa. TuneCore on firma, joka toimii jonkinlaisena "one-stop"-jakelijana ympäri maailmaa sijaitseviin digimusiikkikauppoihin. Firma ei itse ota myynnistä mitään osuutta itselleen, joten se on reilu myös tuossakin mielessä. Ilmaiseksi hommaa ei tietenkään tehdä, mutta aika kohtuulliset hinnat on tarjolla ja suurin osa niistäkin on kertaluontoisia maksuja.

Suurin kulu on vuosimaksu, joka on 19,98$. Tuo onkin ainut mikä on vuosittainen maksu. Käytännössä tuo on aika halpaa verrattuna firmoihin, jotka ottavat oman osansa jokaisesta myydystä kappaleesta. Jo muutaman sadan kappaleen myynti vetää hinnan samalle tasolle. Lisäksi TuneCorella on kertaluontoiset 0,99$:n maksut niin biisistä kuin kaupasta. Eli yksinkertaistettuna viisi biisiä viiteen eri kauppaan maksaa 4,95$+4,95$=9,90$:a.

Kauppavalikoimakin palvelulla on kohtuullisen hyvä, vaikka ehkä hieman Amerikka-keskeisesti toki mennäänkin. Mukana ovat ainakin iTunes (useilta eri alueilta), Rhapsody, Napster, MusicNet, eMusic, Sony Connect, Groupie Tunes, Amazon MP3, LALA ja ShockHound. Luonnollisesti kauppojen määrä vaihtelee tilanteen mukaan. Ja jokaiseen kauppaanhan oli tuo oma 0,99$:n maksu, joten kaikkiin ei tarvitse pistää myyntiin.

Kyseessä on todellakin varteenotettava mahdollisuus erityisesti indie-puolen yrittäjille. Ainakin musiikki on saatavilla ympäri maailmaa digimuodossa kohtuu pienellä vaivalla.

Tsekkaa TuneCoren sivuilta myös yksinkertainen pikaesittely miten palvelu toimii.

Klassista musiikkia ilmaiseksi

Musopen-niminen projekti on ottanut mielenkiintoisen askeleen ilmaisen musiikin saralla. Sivusto tarjoaa ilmaiseksi klassisen musiikin sävellyksiä, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet eli käytännössä tekijät ovat kuolleet viimeistään viime vuosisadan alussa - tarjolla on mm. Mozartia, Griegiä, Wagneria, Chopiniä ja Tchaikovskya. Tallenteiden laatu on toki myös "klassista", koska teokset on napattu enimmäkseen alkuperäisistä äänitteistä. Toistaiseksi tarjonta on kyllä vielä melko vähäistä, mutta projekti pyrkii koko ajan kasvattamaan tuotantojen määrää.

Sivusto on ihan hauska paikka tutustua ainakin pintapuolisesti klassisen puolen klassikoihin - vaikka käytettävyys voisi toki olla paljon parempi. Samanlaisen projektin pystyisi piakkoin tekemään myös vaikka bluesista, senkin historia alkaa jo 1800-luvun puolelta.

Musopen-sivuilla on tarjolla myös nuotteja erinäisiin klassisen musiikin teoksiin. Sivustolla pystyy myös lahjoittamaan rahaa tietyn teoksen nauhoituksia varten. Ihan mielenkiintoisella tavalla on tuolla yhdistelty hyvin perinteistä ja aivan uusinta ja kuuminta hottia.

Radio Noise kaipaa kuulijapalautetta

Jos olet kuunnellut Radio Noisea, niin käypä kertomassa omia mielipiteitäsi missä olemme onnistuneet, mikä on paskaa ja ihan yleisesti muutenkin radioon liittyvistä asioita. Kysely löytyy osoitteesta www.noise.fi/radiokysely.

Anna toki palautetta vaikka et olisi radiota kuunnellutkaan. Kehitysideoita otetaan aina vastaan. Myös se miksi et ole kuunnellut kiinnostaa meitä.

Osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortteja Levykauppa Äx:ään.

Kuuntele Radio Noisea, lähetykset päivittäin klo 12-22.

Cosmo Jones iskee jälleen täysillä

Tänään julkaistaan kyllä tämän vuoden todellinen helmilevy. Cosmo Jones Beat Machine tarjoaa uudella Belzeboogie-levyllään todella kieroa menoa. Edellinen Cosmo-levy herätti meikäläisen mielenkiinnon ja täytyy kyllä myöntää, että näin karheaan menoon ei ole varmaan koskaan tullut tutustuttua. Jos punkki on parasta räkäisenä, niin kyllä se näyttää tuollaiseen bluesrockiinkin sopivan täydellisesti.

Tuore levy vie Cosmot Lipposen Levy Ja Kasetti -firman listoille, joka on aikaisemmin julkaissut mm. Moppi ja Aivokurkiaisten, Mikko Torvisen Viihdeorkesterin ja Riston levyjä. Lipposella on muuten suora yhteys Levykauppa Äx:ään, Lipposet omistavat myös Äx:n.

Belzeboogie-levyltä on bändi MySpacessä kuultavissa The Nature of This Deal -raita.

Punk-biisejä loungeversioina

Otsikko kuulostaa pahalta, mutta tässä tapauksessa tulos on kyllä loistava. Ihan puhtaasti ei toisaalta ole kyse longe-vedoista, vaan lopputulos kuulostaa mielestäni kyllä enemmän hyvin rauhalliselta Garbagelta.

Kyseinen levy on ruotsalaisen Sofian (Sofia Allard) julkaisema Search & Destroy (A Punk Lounge Experience). Loistavia versioita niin punk-ralleista kuin perinteisemmistä rock-biiseistä. Oman käsittelynsä kokevat mm. levyn nimiraita Iggy & The Stoogesin Search & Destroy, Foo Fightersin Everlong, Queens of the Stone Agen No One Knows, The Clashin London Calling, Ramonesin Chinese Rocks, Sex Pistolsin Pretty Vacant jne.

Hieno tuotos. Kannattaa tutustua. Kerrankin mielenkiintoisa kovereita. MySpacestä löytyy muutama näyte.

Levy julkaistaan 23. toukokuuta.

Kesä senkun paranee

Pakko tännekin on avautua tulevasta kesästä. Aivan sama vaikka olisi kylmä ilma, kesällä on tulossa keikkoja sellainen setti, että alkaa heikommilla polvet pettää painon alla.

Tiistaina varmistin itselleni ensimmäisen Ilosaarirock-reissuni Mike Pattonin varmistuttua festareille. Joensuussa Patton esiintyy Mondo Case -kokoonpanon kanssa (lisäksi avustamassa on paikallisia klassisen musiikin ammattilaisista koostettu Ilosaarirock Sinfonietta). Mondo Canen puitteissa Patton toteuttaa rakkauttaan italialaiseen musiikkiin, ohjelmistossa on 50- ja 60-lukujen italialaista populaarimusiikkia. Mukana on muun muassa maineikkaiden elokuvasäveltäjien, Ennio Morriconen ja Nino Rotan tuotantoa.

Ja katseleehan tuollaisia esiintyjiä muutenkin ihan mielellään: Common, Mad Sin, Mogwai, Converge... Yksi pakollinen tsekkauksen kohde Ilosaaressa on romanialainen Fanfare Ciocârlia, vaikuttaa sen verran oudolta tapaukselta.

Tänään Fullsteam Agency paljasti tulevan Pitkä kuuma kesä -sarjaansa. The Gutter Twins saapuu Suomeen elokuussa, pakko mennä. Saul Williams puolestaan heittää kolme keikkaa heinäkuun alussa, pakko mennä.

Jo aikaisemmin tuli varmistettua meno Tuskaan. Esiintyjälistalla mm. Slayer, Carcass, Fields of the Nephilim ja miksei vaikka Killswitch Engage tarjoavat varmaan ihan mukana viikonloppupuhteen.

Eipä tässä muuta tällä erää. Menkää tekin festareille kesällä, se piristää kummasti.

PS: Saran uusi Veden äärellä -levy kuulostaa hemmetin hyvältä. Piskuisen Kaskisen suuret miehet ovat nyt löytäneet varmasti sen oman soundinsa. MySpacessa levyä voi kuunnella ennakkoon kokonaisuudessaan.

Nine Inch Nails hyökkää nyt täysin ilmaisen levyn voimin

Nine Inch Nails ja erityisesti bändin pääjehu Trent Reznor ovat viime aikoina olleet todellinen piikki musiikkibisneksen lihassa. Bändi julkaisi vasta pari kuukautta sitten monumentaalisen Ghosts I-IV -paketin itsenäisesti erinäisissä formaateissa ja nyt bändiltä tuli jälleen uutta materiaalia. Tällä kertaa on jälleen vokaalitkin mukana ja kyseessä on enemmän oikea NIN-levy. Levy on nimeltään The Slip ja kaikki 10 raitaa ovat saatavilla NINin sivuilta täysin ilmaiseksi.

Ilmainen nettisyna

Tuli törmättyä jälleen ihan kivaan sivustoon. Hobnox-niminen sivusto on julkaissut aika mielenkiintoisen oloisen Audiotool-työkalun, jolla pystyy tekemään ja miksaamaan musiikkia näppärästi netin välityksellä. Yksinkertainen n. 10 minuuttia kestävä esittelyvideo kertoo pääsisällön tuon työkalun toiminnasta. Ei muuta kuin hommiin. Sivusto tarjoaa lisäksi myös Livetool-nimisen työkalun, jolla puolestaan voi leikkiä "televisioasemaa".

Ostaisitko sinä musavideoita?

Musavideoista yritetään saada seuraavaa "rahastussampoa" musiikkibisneksessä. Hiukan huvittavaa tuo kieltämättä on siinä mielessä, että perinteisesti musiikkivideot ovat olleet oikeastaan täysin promootiotarkoitukseen suunnattuja. Onhan niitä toki esimerkiksi bändien keikkataltioinneilla yleensä ollut bonuksena.

Video-iPodien markkinoille tulo on kuitenkin mahdollistanut näppärästi myös videoiden myynnin noihin "hienoihin" laitteisiin. En kyllä ihan täysin sisäistä, kuka haluaa katsoa videoita omasta iPodistaan? Videoiden ostomahdollisuus on toki hyvä olla olemassa, mutta miksi sekin pitää tehdä heti alusta alkaen väärin (ainakin täällä Suomessa).

Viittaan tuolla edellisellä siihen, että MTV3 avasi download-kauppaansa myös musiikkivideo-osan. Sivuilla on myynnissä ainakin näin alkuun videoita vain Warnerin katalogista eikä sieltäkään näytä liikaa olevan tarjontaa (varsinkin, kun sivuilta on hemmetin hankala löytää mitään). Jostain syystä esim. kuuminta hottia olevan Teräsbetonin videoita ei palvelusta löydy, vaikka bändi Warnerin listoilla onkin. Perse edellä puuhun on siis tässäkin lähdetty liikkeelle.

Toinen napinan aihe videoissa on se, että miksei niitä voi samantien myydä sitten edes DVD-laatuisena. Nyt videot ovat pakattu keskimäärin johonkin parin megabitin sekuntitahdin hujakoille. Tuplaamalla tuon oltaisi jo DVD-tasossa. Kun lisäksi tämä "hyvä laatu" lisäksi resoluution osalta tarkoittaa 768x576, mikä on auttamatta liian vähän oikeastaan mille tahansa nykytelevisiolle ja suurimmalle osalle nykyisin käytössäoleville monitoriresoluutioillekin monitorin koosta riippumatta.

Hintaa videoilla on 3,95€, mikä nyt ehkä on jotenkin siedettävä, jos kyseessä olisi taas edes DRM-vapaa tavara, mutta eipä tietenkään. Saa ne pollttaa CD:lle sentään seitsemän kertaa.

Enpä luottaisi liikoja tuonkaan kaupan menestykseen. Oikeastaan olisi aika hauska tietää tuottaako yksikään noista download-kaupoista mitään Suomessa vai onko ne vain puuhastelua.

Uudistuksessa muuten download-kaupan käytettävyyttä parannettiin. En muistaakseni ole käynyt aikaisemmin MTV3:n kaupassa, joten en pysty vertailemaan, mutta aika hirveää kamaa tuo minusta on edelleen. Mikäköhän siellä parani?

download.mtv3.fi/videot

Australiasta kuuluu kummia

Etelä-Australiassa on tullut ilmi mielenkiintoinen piratismitapaus. Paikallisen poliisin sisäisessä auditoinnissa on tullut ilmi työpaikan sisäinen, ilmeisesti melko laaja, leffakopiointi. Poliisit näköjään "osaavat" hommansa myös. Ihan liian ruudinkeksijöitä heput eivät kuitenkaan ole olleet, kun käyttivät hommaan työpaikan koneita. Idiootit.

Näillä näkymin ainakaan tapauksesta ei olla nostamassa syytettä. Jotenkin loogisesti on päätelty niin, ettei syytettä haluta nostaa, koska syytettynä olisi niin paljon poliiseja. Hienoa, joten seuraavaksi vain isolla joukolla pieksemään satunnaisia ohikulkijoita, eihän siitä syytettä saa, jos on tarpeeksi poliiseja paikalla. Mikäköhän mahtaa muuten olla "riittävä" määrä poliiseja, jotta syytettä ei nosteta?

Australialainen antipiratismiorganisaatio AFACT (The Australian Federation Against Copyright Theft) on kyllä pyytänyt lisäselvitystä asiasta. Jostain käsittämättömästä syystä heidän mielestään ei ole oikein, että poliisit eivät saa syytettä lain rikkomisesta. Mistäköhän he tuollaisen ovat päähänsä saaneet.

South Australia Police - A great place to work

Noisen aprillipila 2008

Kohtuu onnistunut aprillipila saatiin jälleen Noisessa tänä vuonna aikaiseksi. Se on loppujen lopuksi aina hauska huomata, ettei ihmiset liikaa mieti asioiden järkevyyttä/mahdollisuutta/loogisuutta, jos siitä oikein media kirjoittaa.

Noisen aprillipila siis oli ilmainen NoiseFest, joka järjestettäisi ensi heinäkuussa Katajanokan entisen vankilan pihalla. Eihän tuossa periaatteessa vielä mitään mahdotonta ole, paitsi ehkä nyt se, että vankilan tiloissa toimii nykyään Best Western -ketjun hieman tasokkaampi hotelli. Voipi olla, että heillä olisi jotain vastaansanottavaa, jos metallimörrimöykkyjä yhden viikonlopun ajan maleksisi heidän pihallaan.

No luonnollisestihan aprillipilassa pitää olla jotain mielenkiintoa herättävää osaa myös. Tällä kertaa pääosan veivät Suomea melko onnistuneesti karttaneet ainakin jonkinlaiset metallipiirien amerikkalaiset legendat eli Neurosis, The Melvins, Brutal Truth ja Crowbar. Nämä siis tosiaan ilmaiskeikalla Suomessa, olisi se aika hienoa tosiaan. Varsinkin kun "kaupan päälle" saa vielä Sielun Veljien ja Kyyrian reunion-keikat. Joko alkaa kiinnostaa.

Noin 300 ilmoittautumista saatiin päivän aikana (2000 lippua oli siis jaossa). Tuli vasta vähän turhan myöhään mieleen, että olisi tuota vedätystä pitänyt jatkaa vähän pidempään ja lähetellä oikeasti niitä vahvistusmaileja ja paljastaa homma vasta illalla kaikille ilmoittautuneille. Olisi voinyt saada jopa Noiseen vähän ylimääräistä kävijää, jos/kun sana olisi lähtenyt kiertämään. Pitää ensi vuonna kehitellä jotain vähän pitkäkestoisempaa.

"Ilmainen" musiikki on tuloillaan

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Pikku hiljaa alkaa näköjään tämä kuukausimaksuinen tai "Comes with Music"-tyylinen musiikkibisnes otamaan tuulta purjeisiin. Isot levy-yhtiöt saattavat oikeasti muutaman vuoden sisällä tulla jopa järkiinsä.

Viittaan tuolla siis pariin tuoreeseen uutiseen. Toisessa SonyBMG on kertonut suunnitelmistaan perustaa kuukausimaksuperustaisen musiikkipalvelun, jossa 6-8 euron hinnalla koko SonyBMG-katalogi olisi tilaajan käytössä. Ikävä kyllä tuo systeemi (jos sitä koskaan saadaan aikaiseksi) tulee kuolemaan aika nopeasti. Kuka oikeasti haluaa maksaa noin paljon yhden yhtiön katalogista, jota ei kuitenkaan saa edes omaksi, vaan tilauksen päätyttyä saat pitää "joitain biisejä, ehkä".

Henkilökohtaisesti olisin kyllä valmis maksamaan tuon summan koko maailman katalogista ja voisin kuvitella, että aika moni muukin on valmis siihen. Tuollaisella kuukausimaksulla voisi saada kasaan jo maailmanlaajuisen musiikkibisneksen nykyisen liikevaihdon jopa melko realistisesti. Toisaalta tuon päälle tulee vielä kaikki muut tulot, joten markkinaa varmasti saisi jopa kasvatettua.

Toinen uutinen johon tuossa viitattiin on se, että Nokia on tehnyt nyt myös EMIn kanssa diilin oman "Comes with Music" -palveluunsa eli (ilmeisesti vain joidenkin tiettyjen) Nokian kännykän ostajilla on mahdollisuus saada vuodeksi rajaton pääsy nyt myös EMIn katalogiin. Aikaisemmin Nokialla on ollut sopimus Universalin kanssa.

Eli kaikenlaista tapahtuu tällä hetkellä musiikkibisneksessä. Olemassaolevia rakenteita rikotaan oikeasti. Jenkkilässä esimerkiksi Wal-Mart (joka siis vastaa suuresta osasta Jenkki-levymyyntiä) on ilmeisesti "uhkaillut" poistavansa musiikkilevyt hyllyistään, jos levy-yhtiöt eivät myy levyjä kympillä. Hinnoittelukin on siis menossa aika uusiksi, vaikka Amerikasssa nuo hinnat ovat jo pitkään olleetkin paljon Eurooppaa alhaisemmat. Mielenkiinnolla tätä kuitenkin seuraa.

1,6 miljoonaa viikossa ilmaisesta musiikista

Hemmetti, että on ollut kiirettä viime aikoina. En ole tännekään ehtinyt postailla mitään yli viikkoon. Palataan tässä nyt kuitenkin hieman takaisin tuoho Nine Inch Nailsiin ja heidän uuteen Ghosts I-IV -tuotokseensa.

Bändi on nimittäin kertonut, että ensimmäisen viikon aikana tuo kyseinen levy tuotti heille 1,6 miljoonaa taalaa. Summaa voi pitää ihan kohtuullisena menestyksenä, kun huomioi sen, että itse musiikkihan on ilmaiseksi saatavilla. Itselleni näet tuli myös yllättävänä lisäinfoa sellainen tieto, että tuo Ghosts I-IV on julkaistu Creative Commons -lisenssin alla eli sitä saa jakaa vapaasti ei-kaupallisessa tarkoituksessa.

1,6 miljoonaa pitänee sisällään kyllä sen 750 000$, jonka bändi sai supermegahyperlimited-paketistaan, mutta silti yli jää vielä 850 000$, joka siis tulee CD-versioista ja digimuodossa ostetuista versioista. Levy on muuten Amazonin myydyin digijulkaisu, joten näyttää paljolti siltä, ettei musiikin ilmaisuus vaikuta juurikaan siihen, miten hyvin maksulliset versiot menevät kaupaksi. Osalle ihmisistä on kuitenkin helpompaa ja luotettavampaa käydä se tuote ostamassa vaikka juuri Amazonista.

Mutta onko tuo 850 000$:a sitten paljon vai vähän? Aika usein lukiessa juttuja erilaisista levydiileistä nousee esiin se, että bändille putoaa kokonaismyynnistä rojalteina ehkä maksimissaan 10%. Tehdään siis pieni laskelma.

- Ghosts-levyn tuotto bändille viikossa 850 000$
- Ghosts-CD maksaa Amazonissa 9,99$
- Oletus on, että siitä bändille putoisi se 1$
- Levyjä olisi myytävä 850 000 kpl saman summan saamiseksi ja se on jo lähes platinaraja Amerikassa

Eli tuo 850 000$ on siis todellakin iso summa ja mikä parasta tässäkin tapauksessa ei bändille ole oikeastaan tullut edes mitään kuluja jakelusta (serverivuokrat ja digikauppoihin jakelu on lähes ilmaista). Voisin väittää Trent Reznorinkin olevan melko tyytyväinen tämän kokeilun lopputulokseen. Varmasti tämä antaa myös lisäpotkua uusille yrityksille.

Nyt pitäs enään ehtiä itse tutustumaan muuhunkin kuin tuohon I-osaan. Hitto kun olis aikaa edes vähän enemmän päivässä.

Ja tonnihan riittää

Kevin Kelly on blogipostauksellaan "1,000 True Fans" saanut aikaa melkoista kuhinaa. Jostain syystä näyttää siltä, että Kellyn sinänsä hyvin esittelemä ajatus on jotenkin mullistava. Perusidea tuossa Kellyn postauksesa on yksinkertaisesti se, ettei artisti tarvitse kuin 1,000 tosifania pärjätäkseen. Laskelmana Kelly esittää seuraavan skenaarion: 1,000 tosifania kuluttaa vuodessa 100$ eli tuottaa artistille vuodessa 100,000$. Kuulostaa ihan realistiselta eikö. Tosifanit ovat siis faneja, jotka ovat valmiita hankkimaan kaiken mahdollisen nippelin ja nappelin mitä markkinoilla vain tuodaan.

Laskelma on sinänsä pitää toki paikkansa, mutta mitään ratkaisumallia ei luonnollisesti esitetä miten tuohon tuhanteen päästään. Kommenteissa onkin ihan hyviä palautteita siitä, että tuhannen tosifanin löytäminen on aika hankalaa. Esimerkkinä esitetään, että joka 200. fani olisi tosifani. Tässä skenaariossa vaaditaan tuhannen tosifanin löytämiseksi 200,000 fania yhteensä eli homma olisi käytännössä yhtä vaikeaa.

En kuitenkaan heittäisi kirvestä kaivoon silti ihan vielä, sillä Kellykin tuo artikkelissaan esille sen, ettei tässä systeemissä pyritä ihan siihen samaan mitä perinteisesti on musiikkibisneksessä tavoiteltu. Kellyn artikkeli jättää myös huomioimatta mielestäni sellaisen sivuvaikutuksen, että artistilla, jolla on 1000 tosifania, on todella iso kasa tavallisia faneja oikeastaan automaattisesti, koska 1000 tosifania osaa pitää jo maailmanlaajuisestikin kovaa ääntä ja käännynnäisiä tulee varmasti.

1,000 True Fans -artikkeli pohjaa ideansa ns. long tail -teoriaan. Long tail tarkoittaa käytännössä sitä, että missä tahansa asiassa äänekkäimmän ja näkyvimmän osan takaa löytyy paljon hiljaisempia ja näkymättömämpiä tekijöitä, joita ei pidä unohtaa kokonaisuutta katsellessa. Periaatteessa tuollakin viitataan jollain tapaa "pienistä puroista kasvaa isoja virtoja"-tyyliseen lähestymistapaan.

Tuhat tosiifania on mielenkiintoinen ja jokaisen musiikkibisneksessä mukanaolevan tai sinne mukaan halajavan kannattaa miettiä tuota. Palaan tähän varmasti uudelleen vielä.

Piraattipuoluetta puuhataan myös Suomeen

Suomeenkin yritetään saada perustettua Piraattipuolue. Alkutekijöissä ollaan vielä ja paljon matkaa virallisen puolueen asemaan on vielä, kun edes ohjelmaa ei varsinaisesti ole saatu aikaan ja avoimia kysymyksiä on paljon. Jotain peruslinjauksia on kuitenkin jo ladottu tistiin (jotka tosin suurimmaksi osaksi on suoraan napattu Ruotsin vastaavan tahon ohjelmasta, välillä väärin käännettynäkin).

Viisi käytännön tavoitetta:

• Muutoin kuin ansiotarkoituksessa tapahtuvan kopioinnin ja käytön täydellinen vapautus
• Ansiotarkoituksessa tapahtuvan kopioinnin ja käytön tekijänoikeussuojan rajoittaminen viiteen vuoteen
• Sähköisten oikeudenhallintajärjestelmien kielto
• Jyrkkä ei ohjelmisto- ja lääkepatenteille
• Kansalaisten yksityisyyden turvaaminen

Tuossa on ihan perusteltuja osioita kieltämättä. Täytyy vain myöntää, että olen henkilökohtaisesti aika eri linjoilla. Kahden ensimmäisen kohdan kanssa olen oikeastaan täysin eri mieltä (vaikka henkilökohtaisesti mitään syitä siihen ei olekaan). Käytännössähän ensimmäinen kohtahan tarkoittaa sitä, että kaikki maailman immateriaalidata pitäisi olla kaikkien saatavilla vapaasti, eikä sille mielestäni ole mitään perustelujakaan miksi niin pitäisi olla. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että verkosta pitäisi olla helposti saatavilla vaikka kaikki maailman musiikki, mutta en näe mitään syytä siihen, että sen pitäisi olla ilmaista.

Seuraava lause löytyy ohjelmasta myös "Internetistä voisi tulla kaikkien aikojen suurin julkinen kirjasto." . Mutta ei kirjastotkaan ole ilmaisia eikä kirjastojen materiaalia saa vapaasti jaella muille. Kirjaston kirjat on itseasiassa aika kalliita, ei ne kirjakauppahinnoissa sinne hyllyyn päädy.

Tekijänoikeussuojan rajaaminen viiteen vuoteen on mielestäni myös aika kova haave. Olen siitä kyllä yhtä mieltä, että nykyinen "70-vuotta kuoleman jälkeen" on aivan liian pitkä aika, mutta viisi vuotta on kyllä täysin järjetöntä myös ottaa edes tavoitteeksi.

Sähköisten oikeudenhallintajärjestelmien kielto puolestaan sotii jo hiukan ideologisestikin puolueen politiikkaa vastaan. Eli käytännössä tuo siis tarkoittaa sitä, että esim. DRM-ratkaisut pitää kieltää lain voimalla. Mutta tuohan on juuri omistajan oikeuksien rajaamista. Ilmeisesti oikeuksien rajoittaminen on OK, kunhan ei rajoiteta loppukäyttäjän oikeuksia. DRM-suojaukset kyllä poistuvat myös välillisesti, jos niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Viime aikoina on tuohon suuntaan menty muutenkin jo melkein täysin. DRM-suojia ei pahemmin enää yleisesti ole käytössä. Joissakin digikaupoissa niitä vielä on, mutta veikkaampa, ettei kovin kauaa.

Kaksi vikaa kohtaa menee hiukan mielestäni ohi kokonaisuuden. Ohjelmisto- ja lääkepatentit aiheuttavat toki paikoitellen täysin järjettömiä seurauksia, mutta eikös nämä kumoamiset tule automaattisesti jo muitten kohtien kautta. Viimeisessä kohdassa halutaan estää valvontayhteiskunnan synty, joka on varmasti hyvä tavoite, mutta jätetään käsittelemättä, kun ei tämän blogin aiheiseen liity oikeastaan mitenkään.

Piraattipuolue on varmasti tervetullut lisä kyllä keskustelun herättäjänä, mutta mielestäni puolueen toimintaperiaatteet ovat ainakin toistaiseksi hyvin hataralla pohjalla, eikä tuosta oikein ota selvää vielä mitä edes halutaan. Ohjelmassa on mielestäni myös pieniä ristiriitoja juuri siinä, että loppukäyttäjälle pitäisi saada kaikki oikeudet ilman mitään rajoituksia ja tuottajalta pitää vuorostaan kaikki oikeudet saada pois mahdollisimman nopeasti. Miksi tällainen vaihtokauppa pitäisi olla kenenkään mielestä järkevä?

Lisäinfoa puolueesta löytyy sen kotisivuilta.

Haluatko leikkiä "sen seuraavan ison jutut" metsästäjää

Oletko koskaan pohdiskellut, että olisi hienoa toimia levy-yhtiön A&R-henkilönä eli käytännössä siis uusien bändien "metsästyksestä" vastaavana? Internetin ihmeellinen maailma tarjoaa tähänkin ideaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Markkinoilta löytyy ainakin kaksi sivustoa, joissa käyttäjät voivat ainakin jollain tapaa simuloida tuota A&R-toimintaa.

SellaBand ja Slicethepie tarjoavat tuollaista mahdollisuutta. Sivustot toimivat hieman eri tavalla, mutta perusidea on sama. Eli bändit yrittävät saada itselleen riittävästi kannatusta, jotta pääsevät tekemään levyä.

SellaBand myy 10$:n osuuksia 50 000$:n levytysbudjetista. Tuota vastaan ostaja saa levystä erikoispainoksen kotiin kannettuna (olettaen siis, että bändi saa tuon 50 000$:a kasaan). Lisäksi nämä "Believerit" saavat osuuden myös bändin levymyynneistä ja myös Sellaband-sivuston mainostuloista. Parhaassa tapauksessa tuo 10$:n sijoitus voi siis jopa tuottaa voittoa. Jos bändi ei saavuta 50 000$:n rajaa palautetaan rahat "Believereille" eli riskiäkään rahojen menettämisestä ei ole.

Slicethepiella on hieman erilainen lähestymistapa. Siellä bändit voivat liittyä mukaan Scout Roomiin, josta 1000 bändin joukosta maksimissaan 20 parasta pääsee jatkoon Showcase-osaan. Showcasen voittaja saa lopulta 15 000£:a levyn nauhoitukseen. Slicethepie ei kuitenkaan pysähdy tähän vaan kävijöillä on mahdollista toimia arvostelijoina (arvosteluista voi saada myös rahaa) ja lisäksi on mahdollisuus toimia sijoittajana. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että
kävijät voivat ostaa Backstage Passin, joka maksaa 5£:a. Tuolla hinnalla saa tulevan levyn digiversion, s´pääsyn bändin backstagelle Slicethepie-sivulla ja oikeuden ostaa viisi "sopimusta" alehintaa (Contract). Noilla "sopimuksilla" voi sitten käydä kauppaa sivustolla. Käytännössä homma toimii pörssikauppaa muistuttavalla tavalla. Tuottoakin on tällä sijoitustavalla saavutettu, kun englantilainen indiepoppari Gilkicker osti itsensä eli hankki kaikki sopimukset itselleen 18.75£:n kappalehintaa, kun se alkoi neuvotella levydiiliä itselleen ison levy-yhtön kanssa eli voittoa tuli jokaiselle "omistajalle" 13.75£:a.

SellaBand ja Slicethepie ovat kieltämättä ihan mielenkiintoisia ideoita, mutta luonnollisesti ne eivät kaikille bändeille ruusuista tulevaisuutta takaa. SellaBandin kauttakin vain 14 yhtyettä on saanut kasaan tuon 50 000$:a ja rekisteröityneitä on kuitenkin useita tuhansia. Loppupeleissä oman uran luominen on luonnollisesti kiinni bändistä itsestään, mutta varsinkin lähellä mainstreamiä liikkuvat orkesterit voivat hyvinkin saada tällaisten projektien kautta sen tarvittavan viimeisen potkun. Kaikille tämä ei ole hyvä vaihtoehto, muttei se myöskään ole tarkoitus.

Enemmän iloa tällaisista sivustoista on varmasti niiden käyttäjille, jotka voivat nimenomaan leikkiä scouttaavansa uusi bändejä ja luonnollisesti siinä sivusta pystyvät puskemaan omia suosikkejaan eteenpäin urallaan. Luonnollisesti tässäkin toimii mainstream-periaate, eli mitä helpommin lähestyttävää musiikkia bändi tekee sen todennäköisempää on varmasti myös "voiton" saavuttaminen kyseisillä sivustoilla. Mutta mitä väliä sillä toisaalta on, leikkiähän tämä vain on, eikö?

Giant Räbät

Esitelläänpä jälleen yksi mielenkiintoinen levyuutuus. Eli Giant Räbät -debyyttilevy 1. erä. Nimestä jo pystyy ehkä arvaamaan, että kyseessä on Giant Robot -johdannainen. Kyseessä on siis Giant Robotista tuttujen heppujen projekti, jossa vierailee joka raidalla eri kotimainen räppäri. Vierailijalista onkin hyvin pitkälle suomihopin all-stars, mukana on mm. Hannibal, ASa, Laineen Kasperi, Jodarok, Jontti & Shaka, Pyhimys, Huge ja sokerina pohjalla ei niinkään räppipiireistä tuttu J. Karjalainen.

Yksinkertaisesti idea oli lähteä tekemään puhdasverinen hip hop -levy kaikenmaailman Emman voittojen jälkeen. Eihän siitä loppujen lopuksi ihan puhdasverinen hip hop -levy tullut, mutta erittäin mielenkiintoinen tuotos kuitenkin. Läppä konkretisoitui ensimmäisen kerran kuitenkin jo vuoden 2006 Ilosaarirockissa. Sen jälkeen tätä possea on nähty erinäisillä kinkereillä, levyn julkaisu on venynyt ja venynyt, mutta viimein se saatiin valmiiksi, täysin erilaisena kylläkin alkuperäiseen suunnitelmaan verrattuna.

Ydinporukka pisti kasaan 13 biittiraitaa, joita lähdettiin tarjoamaan korvamerkittynä ympäriinsä. Luonnollisesti homma ei ihan niin helposti toiminutkaan. Lähes kaikki räppärit halusivat jonkun toisen raidan mitä heille tarjottiin. Pitkien aikataulusäätöjen ja väännön jälkeen kuitenkin levy saatiin kasaan ja tulos on varmasti yksi suomenkielisen hip hopin merkkipaalu.

Levy on muuten Radio Noisen kuukauden debyyttinä (vaikka tuon levyn debyyttiarvo ehkä hieman kyseenalainen onkin). Jos kotimainen hip hop sinua edes jollain tasolla kiinnostaa, niin tutustu ihmeessä tähän.

Nine Inch Nails jälleen edelläkävijänä

Nine Inch Nails on jälleen ottanut uuden askeleen itsenäisen musiikkibisneksen saralla. Bändi julkaisi uuden Ghosts I-IV -levyn osittain ilmaiseksi kotisivuillaan ja myös p2p-verkossa. Levyn I-osa (9 biisiä) on siis saatavilla ilmaiseksi. Kaikki neljä osaa (yhteensä 36 raitaa) on saatavilla samaisilta sivuilta 5$:n download-ostona eli hinta on melko kohdallaan.

NIN ottaa Ghosts-levyn kanssa myös oikeansuuntaisia askeleita muussa tuotteistuksessa. Kyseinen Ghosts-levy on tilattavissa myös tupla-CD:nä 10$:n hintaan (eli jälleen hyvin halvalla). Varsinainen pointti on kuitenkin limited edition -versiot. Deluxe Edition, jonka hinta on 75$:a, sisältää tupla-CD:n lisäksi data-DVD:n, jolla kaikki raidat ovat multi-track-formaatissa, sekä Blue-ray-levyn, jolla levy on 96/24 stereo -versiona (jotain tekemistä tuolla on äänen laadun kanssa myös, en sen tarkemmin tiedä, kun ei nuo niin kiinnosta :-), lisäksi Blue-ray-levyllä on mukana myös erikois- slide show. Pakettiin kuuluu vielä lisäksi myös levyyn liittyvä kirja, joka kyllä on saatavilla myös digiformaatissa. Joka tapauksessa keräilypakkaus kyseessä ja varmasti menee kaupaksi tuokin, vaikka hinta onkin kohtuullisen korkea.

Todellinen keräilypommi on kuitenkin Ultra-Deluxe Edition, joka sisältää tuon perus-Deluxe-setin lisäksi vielä levyn neljänä 180g-vinyylinä ja kaksi vain tähän pakettiin tehtyä printtiä. Hintaa koko komeudelle on lätkäisty hulppeat 300$:a. 2500 kappaleen painos on kuitenkin jo loppuunmyyty, joten jo pelkästään tuolla Ultra-Deluxe-setillä NIN teki ihan kivan tilin. Näin tämä homma pitää mielestäni hoitaa. Levy on saatavilla monessa eri muodossa ja vaikka tuo 300$:a kuulostaa kovalta, niin tuo on kyllä aika kova keräilyharvinaisuus ja sen arvo varmasti kasvaa eli kyseessä on aika hyvä sijoituskin.

Peukku ylöspäin ainakin meikäläisen suunnalta Trent Reznorille, tuntuu selkeästi ottavat ohjat omiin käsiinsä (uhkauksiensa mukaisesti) päästyään eroon levydiilistään. Tulevaisuus on varmasti tällaisissa formaateissa. Johan sen Radioheadkin osoitti uudella levyllään, ja vaikka Trent Reznor olikin pettynyt Saul Williamsin kanssa tekemänsä Niggy Tardust-levyn vapaaehtoiseen maksuprosenttiin, niin suunta on kuitenkin selvä. Reznor ainakin selkeästi etsii tällä hetkellä sitä parasta formaattia. Ongelma onkin varmasti se, että tulevaisuudessa ei ole enää olemassa niin yksiselitteistä ja ainoaa julkaisutapaa kuin vielä nykyään.

Ihan vitusti ulkomaalaisia tulossa festareille

Alkaa pikkuhiljaa näyttää taas kesän festivaalitarjontakin mielenkiintoiselta, kun Ruisrockin julkisti osan esiityjistään eilen. Suomen kesähän on tunnetusti festivaalien kyllästämä ja joka notkossa on jonkinlaiset kekkerit. Pääosin tämä toki pitää paikkansa, mutta noita oikeasti mielenkiintoisia tapahtumia, ainakin tällaiselle musiikkimaailmaa enemmän seuraavalle, on kuitenkin vain kourallisen verran. Niissä muissa tapahtumissahan esiintyvät kuitenkin ne samat kotimaiset, jotka näissä isoissakin kekkereissä lavalle nousevat.

Viime aikoina mielenkiintoisin kehitys on ollut ehdottomasti ulkomaisten artistien marssi suomalaisille keikkapaikoilla. Erikoista tuossa määrän kasvussa on se, että keikkapaikkojen kokoluokat ovat myös laajentuneet. Enää ei mennä vain Tavastialle, vaan bändi voi hyvinkin tehdä neljän keikan Suomen rundin, jossa esiinnytään vaikka Helsingin Semifinalissa, Tampereen Vastavirrassa, Jyväskylän Bar 68:ssa ja Turun TVO:lla eli hyvin pienissä paikoissa. Toki isompien mestojen rundejakin tehdään Silloinkin samainen Helsinki-Tampere-Jyväskylä-Turku-nelikko on aika usein suosiossa.

Suurin yksittäinen syy ulkomaalaisten esiinmarssiin Suomen keikkapaikoille on Fullsteam Agency, joka tuo tällä hetkellä Suomeen varmaan puolet ulkomaalaisvieraista (se toinen puoli menee sitten nykyiselle Live Nationille, ex-Welldone). Toki mukana on muitakin toimijoita, ja kilpailun lisääntyminen on lisännyt myös järjestäjien ammattitaitoisuutta. Uusia yrittäjiäkin löytyy koko ajan, jotkut suuremmalla menestyksellä (Speed Promotion) ja jotkut hitaasti kiiruhtamatta (Bast Music).

Mutta palataanpa takaisin asiaan eli festarikesään, tulossa on nimittäin varmasti kuuma festarikesä. Sen verran nimekkäitä esiintyjiä on jo kiinnitetty. Pikainen katsaus noitten isoimpien festareiden ulkomaalaiskiinnityksiin nosti kiinnitetty ulkomaisten bändien määrän jo yli 70. Jo varmistuneina on seuraavat: Amon Amarth, Anna Järvinen, At the Gates, Behemoth, Blitzkrieg, Bonnett & Turner, Broken Social Scene, Bullet for My Valentine, Carcass, Comeback Kid, Common , Converge, Cult of Luna, Desaster, Destruction, Dimmu Borgir, Dream Evil, Dying Fetus, Entombed, Fanfare Ciocârlia, Flogging Molly, Foo Fighters, Ghost Brigade, God Dethroned, Hardcore Superstars, Heaven Shall Burn, Helloween, In Flames, Interpol, Job For A Cowboy, Kashmir, Kent, Killswitch Engage, Kreator, Life of Agony, Linkin Park, Mayhem, Millencolin, Ministry, Mogwai, Mortal Sin, Mustasch, Nile, Nine, Noxa, Oceansize, Opeth, Ozric Tentacles, Pain, Paradise Lost, Porcupine Tree, Primordial, Raised Fist, Sahara Hotnights, Santana, Satyricon, Sebastian Bach, Serj Tankian, Slayer, Testament, The Ark, The Cult, The Heptones, The National, The Sorrow, The Sounds, Tony Carey, Twisted Sister, Tyr, Venetian Snares, Whitesnake ja Yngwie Malmsteen.


Määrä ei luonnollisesti korvaa laatua missään tilanteessa, mutta kotimaisten festivaalien mielenkiintoisuus kasvaa luonnollisesti jokaisen ulkomaalaiskiinnityksen kohdalla. Mielenkiintoisinta tässä asiassa on se, että bändien keikkaliksojen jatkuva nousu on osittain syynä tähän trendiin. Suomalaisen hinnalla saa ilmeisesti kohta jo harvemminkin (jos koskaan) Suomessa käyneen keskikastin ulkomaisen suosikinkin. Enää ei siis tarvitse vedota taloudellisiinkaan syihin kotimaisen rosterin kanssa.

Mikäs sen hienompaa. Ruisrockiin voisi hyvin lähteä tsekkaamaan At the Gatesiä, Life of Agonya, Millencolinia, Ministryä, Raised Fistiä, Porcupine Treetä ja mikset The Cultiakin. Toisaalta Tuskaan tulee Slayer, Carcass, Killscwith Engage, Dying Fetus, Tyr ja monta muutakin. Provinssi ei ole vasta julkistanut kuin muutaman ulkomaalaisen, mutta Foo Fighters ja Serj Tankianin ihan mielellään tsekkaisin. Pelottaa vain ajatella mitä sinne on vielä tulossa. Ilosaareen en ole jostain syystä vielä koskaan päässyt käymään, ja vaikkei mitään sikakovia kiinnityksiä siellä olekaan, niin Comeback Kid, Converge, Common, Mogwai, Oceansize ja romanialainen Fanfare Ciocârlia vaikuttaisivat aika mielenkiintoisilta. Ankkarock ei ole kertonut vielä mitään tulevasta kesästään, Oulun Qstockiin tulee melko varmasti tänä vuonna lisää ulkkareita ja Roskildehan on sitten aina yksi vaihtoehto, mut eipä lähdetä edes miettimään tuota, aaargh. Päähänä tässä hajoaa.

Liikaa valintoja, liikaa tarjontaa, ei osaa päättää, pitäskö sittenkin jäädä vain kotiin koko kesäksi ja kuunnella mankalla vanhoja kasetteja. Ei perskele, yksi kunnon festarireissu kesässä on pakollinen. Nyt pitäs vielä päättää mihin lähtee, prkl.

Music 2.0

Musiikin uudesta tulemisesta 2.0-muodossa on jo jauhettu jonkin aikaa ja eräs kovaäänisimmistä on ollut mediafuturistiksi (sic) itseään tituleeraava Gerd Leonhard. Mies on kirjoittanut paljon kolumneja, blogannus, esitelmöinyt ja kiertänyt maailmaa lähes saarnamiehen asemassa. Nyt hänen kirjoituksiaan on koottu myös kirjaksi yksinkertaisesti nimeltään Music 2.0. Kirja on ladattavissa ilmaiseksikin sen omilta sivuilta, vaikka trendikkäästi lahjoituksia otetaan luonnollsesti myös vastaan. Oikea paperiversiokin kirjasta on tehty ja sen voi tilata samaisen sivuston kautta hintaan 39,95$ + postit luonnollisesti.

Se siitä mainostuksesta. Hiukan sisällöstä vielä. En ole itseasiassa vielä ehtinyt koko kirjaa edes lukea, mutta olen Leonhardin visioiden kanssa hyvin samoilla aaltopituuksilla. Jonkinlainen tiivistys Leonhardin musiikin tulevaisuudesta on hänen esittämä "music like water"-iskulause. Tuolla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että musiikki olisi tulevaisuudessa samanlaisessa asemassa kuin vesi on tällä hetkellä. Eli se tuntuu ilmaiselta, vaikka kaikki siitä kuitenkin maksavat jotain. Käytännön toteutus tuosta sisältääkin sitten paljon eri osioita, joista merkittävin on jonkinlainen kuukausimaksu, jolla saa kaikkeen musiikkiin käyttöoikeuden. Ts. riippumatta siitä miten musiikin kuluttaa ja mitä kautta sen hankkii, niin sinulla on siihen käyttöoikeus olemassa. Luonnollisesti myynnissä on myös "pullotettua vettä", joka on tietenkin kalliimpaa kuin se "ilmaiseksi" jaossa oleva.

Music 2.0 -tekstikokoelma on ihan mukavaa luettavaa ja voin hyvin suositella Leonhardin mietteisiin tutustumista kaikille, joita musiikkibisnes kiinnostaa. Tuon "Music Like Water"-jaksojen lisäksi on kirjassa tarjolla tarinaa myös paljon muusta - mm. nykyisten muotoisten levy-yhtiöiden katoaminen, kuluttajan muuttuminen käyttäjäksi, digitalisoitumisen yleistyminen.

Mark Lanegan se vaan osaa

Sitten väliin levysuositus. 5. maaliskuuta ilmestyvä The Gutter Twins -debyytti Saturnalia kannattaa tsekata. Kyseessä on Greg Dullin ja Mark Laneganin projekti ja levy julkaistaan viime aikoina jälleen profiiliaan melkoisesti nostaneen Sub Pop -levy-yhtiön kautta, joka aikanaan tuli tunnetuksi Seattle-grungen "synnyttäjänä".

Itselleni ainakin The Gutter Twins nostaa esiin jonkinlaisia Nick Cave -viboja. Jotain samaa henkeä tarjoilee tämä duo ja todella loistavan levyn on kaksikko kasannut. Mark Lanegan tuntuu 0levan muutenkin vähän erikoinen heppu, kun kaikki mitä mies tekee tuntuu olevan yksinkertaisesti hyvää. Miehen uran varreltahan löytyy mm. Screaming Trees, Queens of the Stone Age, Twilight Singers ja todella iso nippu muita yhteistyökuvioita oman soolouran lisäksi. Soolourallakin mies on niittänyt mainetta mm. Mercury-ehdokkuus yhdessä Isobel Campbellin kanssa tehdystä Ballads of the Broken Sea -levystä.

Greg Dullin urapuusta löytyvät puolestaan mm. The Afghan Whigs ja myös Twilight Singers sekä lukuisia muita yhteistyökuvioita eri kokoonpanojen kanssa. Ensimmäistä kertaa eivät nämä miehet ole siis levyä olleet tekemässä (eivätkä edes ensimmäistä kertaa kaksistaan) ja sen kyllä huomaa. Saturnalia on vain yksinkertaisesti loistava alusta loppuun.

Amie Street tarjoaa mielenkiintoista hinnoittelupolitiikkaa

Digimusiikkikauppa Amie Street on kehittänyt aika mielenkiintoisen verkkokaupan. Kyseinen sivusto on periaatteessa ihan normaali degimusakauppa, joka myy biisejä ja levyjä, mutta hinnoittelu kyseisessä kaupassa lähtee kaiken materiaalin kohdalla nollasta eli nopeimmat saavat imuttaa ilmaiseksi.

Mutta mikä siis on SE juttu heillä? Biisin hinta nousee sitä mukaa kun latausmäärät kasvavat. Maksimihinta on kuitenkin 98 jenkkisenttiä. Sivusto on myös trendikkäästi "sosiaalinen verkosto", mikä heidän tapauksessa tarkoittaa sitä, että sivuston kävijät voivat suositella biisejä(/artisteja) muille ja saavat siitä mahdollisesti myös palkkion. Yksinkertaistettuna homma toimii niin, että jos suosittelet ilmaista biisiä, joka lopulta kasvaa 98 sentin arvoiseksi, niin saat palkkiota 98 senttiä.

Yleisesti näitä uusia ideoita tuntuu pulppuavan ympäri maailmaa tällä hetkellä todella kovaa vauhtia (vaikka tuo Amie Streetkin on kyllä jo pari vuotta vanha). Rajoja koetellaan monessa mielessä ja pikkuhiljaa tuntuu yleinen bisnesmielipidekin kääntyvän avoimempaan suuntaan. Amie Streetkin on haalinut mukaan jo muutamia melko merkittäviä nimiä, kuten Badly Drawn Boy, The National, Pixies, Thom Yorke, Belle and Sebastian ja suurimpana nimenä varmaankin Interpol.

Sivustolle voi siis kuka tahansa liittyä ilmaiseksi ja myynneistä tuloutetaan artistille 70%:a sen jälkeen kun se on ylittänyt 5$:n rajan, joka menee biisin ylläpitokuluihin.

Seeqpod - musiikkihaun Google?

Lähdetäänpä tämän uuden alun merkiksi liikkeelle mielenkiintoisella uudella hakukonepalvelulla. Törmäsin palveluun nimeltä Seeqpod äskettäin. Tuo on siis hakukone, joka on erikoistunut musiikkiin. Tuntuu hemmetin toimivalta sivustolta. Ja luonnollisesti se on jo haastettu oikeuteen ison levy-yhtiön toimesta, vaikkei muuta teekään kuin tekee hakuja internetistä. Kokeilin joillakin pienillä bändeillä ja aika hyvin löysi heti jotain ainakin. Tuota voikin alkaa käyttää nimenomaan näytteiden hakemiseen.

Uusi alku

Yritetäänpä uudelleen tämän blogin kanssa. Laajennettaan hiukan vain skaalaa, kun tuo puhdas musiikkimarkkinointiin keskittyminen on ollut vähän nihkeetä, kuten saatatte huomata edellisen postauksen päivämäärästäkin.

Otetaan siis mukaan vähän muutakin. Kun noita musiikkibisneksen juttuja tulee seurattua jo muutenkin aktiivisesti, niin samantien niistä voi kertoilla muillekin. Levysuosituksia tulette saamaan myös ja ne on sitten täysin puolueellisia, koska mun musamakuhan on maailman paras :)